ÄKS

Nelostien urakka työllistää paikallisia yrityksiä

27.10.2018 08:50 (muokattu 27.10.2018 08:51)
Tältä uusi Nelostie näyttää Tärttämäen sillan eteläpuolelta kuvattuna.
Kun kaupunkiin tulee suuri rakennushanke, se tietää työtä ja elinvoimaa paikallisille yrittäjille.

 

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -hankkeessa parannetaan Äänekosken seudun ja koko Keski-Suomen liikenneyhteyksiä vastaamaan alueen kasvavia liikennemääriä. Samalla vahvistetaan alueen elinvoimaisuutta ja paikallisen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Hankkeessa parannetaan Äänekoski – Jyväskylä – Tampere -ratayhteyttä sekä kehitetään valtatie 4:n ja Äänekosken keskustan liikennejärjestelyitä sujuvammiksi ja turvallisemmiksi. Parannustyöt käynnistyivät kesällä 2015, ja hanke valmistuu ratatöiden osalta vuonna 2017, tietyöt jatkuvat vielä vuoden 2019 puolella.

HUUTOMÄEN ja Äänekosken kaupungin pääliittymän välillä urakoitsijana toimii Graniittirakennus Kallio Oy. Työmaainsinööri Arto Björkqvist kertoo, että urakoihin on päässyt käsiksi myös monta äänekoskelaista yrittäjää.

– Kokonaisuudessaan työmaa työllistää satoja henkilöitä. Olemme perehdyttäneet noin 450 tekijää, joista suuri osa lähiseudun osaajia, Björkqvist sanoo.

Ei vain valtatienrakentajat, vaan moni muukin taho on saanut tästä hankkeesta voita leipänsä päälle.

– Paikallinen kauppa sekä erilaiset erikoisliikkeet ovat tarjonneet meille palveluitaan. Myös majoituspalvelut- ja ravintolapalvelut ovat saaneet oman palansa kakusta, Björkqist sanoo.

 

ÄÄNEKOSKEN Energia on ollut mukana Nelostiehankkeessa perusinfran tuottajana sekä rakentajana. Suuren työmaan alla kulkee monenlaista putkea ja kaapelia, jotka tuovat sähköä, vettä ja lämpöä. Äänekosken Energian toimitusjohtaja Maarit Herranen muistuttaa, että aina kun rakennetaan, niin silloin luodaan myös työtä.

– Tien peruskorjauksen ansioista olemme saaneet parannettua myös omaa sähkön toimitusvalmiuttamme.

Äänekosken Energia rakentaa infraa sitä mukaan, kuin toimijoita alueelle tulee.

– Nyt on investoitu paljon, ja toivotaan, että Kiepin alue täyttyy erilaisista teollisista- ja palvelutoimijoista. Olemme luoneet nyt hyvät edellytykset tulla tontille, Herranen sanoo.

 

MAANRAKENNUS Tourusen Tero Haikonen kertoo, kuinka Äänekoskella on maanrakennuspuolella pitänyt kiirettä.

– Suurien hankkeiden ansiosta maanrakennusta on riittänyt. Tehdashanke on työllistänyt meitä hyvin, VT4 -hankkeessa olemme työskennelleet muutaman kuukauden ajan. On aina hyvä asia, jos isoja hommia on lähellä. On upeaa, kun paikalliset toimijat pääsevät mukaan suuriin projekteihin, mutta ei niistä pienistäkään hankkeista ja työmaista ole haittaa, Haikonen laskee.

Jari Parola on tehnyt  Kuljetus ja jakelu Järvikylälle alihankintana monenlaisia hommia. Töitä on työmaalla riittänyt jo puolisen vuotta.

– Työhöni kuuluu liikennejärjestelyjä sekä liikennemerkkien asettamisia ja monenlaista muuta hommaa. Totta kai on hienoa, kun työtä löytyy oman kaupungin alueelta, Parola sanoo.

 

MAANRAKENNUSURAKOITSIJA Jouni Vainikainen on muiden yrittäjien kanssa samalla linjalla: suuret hankkeet tuovat töitä myös paikallisille pienillekin toimijoille. Vainikaiselle ja hänen pienelle minikaivurillleen on työtä kertynyt jo VT4 Honkolan vaiheesta kesästä 2015 saakka.

– Saarijäven sillan alta aloin hommat, ja monenlaista työtä on hankkeen edetessä riittänyt: äänivallien ehostelua, silta- ja muita valuja, sekä päivystysluonteista hommaa, Vainikainen luettelee.

Yrittäjä kertoo huomanneensa, kuinka  monet paikalliset toimijat ovat mukana biotuotetehtaan liikennehankkeessa.

– Tuttuja kuorma-autoilijoita ja kaivinkoneurakoitsijoita on näkynyt runsaasti, Vainikainen sanoo, ja kehuu systeemiä hyvin toimivaksi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy