ÄKS

Jari Halttunen hyppäsi keskustan kelkkaan

10.06.2019 15:03 (muokattu 10.06.2019 15:06)
Jari Halttunen allekirjoittaa nimensä keskustan valtuustoyhmään. Leila Lindell ja Matti Tiusanen todistavat tilannetta.
Perussuomalaisista kaksi vuotta sitten pesäeron ottanut Jari Halttunen päätti pohdinnan jälkeen siirtyä keskustan valtuustoryhmän riveihin. 

 

Jari Halttunen kertoo, kuinka kulunut kaksi vuotta on ollut yksinäistä politiikan puurtamista.

– Ei ole tarvinnut kenenkään kanssa riidellä, toisaalta ei ole saanut myöskään ajatuksilleen ryhmän tukeakaan, Halttunen nauraa.

Vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajan ja tulevan tulevan kaksivuotisen kaupunginhallituspaikan nyt menettänyt Halttunen sanoo, että keskustan jäsenkirjan hankinta on vielä harkinnassa.

– Monet keskustapuolueen arvot ovat sellaisia, jotka voin allekirjoittaa. Valtuustossa keskustalaiset ovat olleet hyviä ja keskustelevia kumppaneita, joten ryhmään siirtyminen on siinä mielessä helppoa. Arvostan Leila Lindellin rautaista kokemusta poliitikkona, Halttunen sanoo.

Matti Tiusanen ja Leila Lindell ottavat Halttusen avosylin vastaan. Halttusen mukaan tulo kasvattaa valtuustoryhmää yhdeksän-päiseksi.

– Jarilla on vahvaa osaamista päätöksenteossa. Tarvitsemme erilaisia näkemyksiä, ja Jari tuo sitä tullessaan, Lindell sanoo.

Marke Tuominen sanoo, että vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajuus on perussuomalaisten paikka.

– Uskon, että tänään valtuustossa nuijitaan, kuka paikalle istuu.

Vastaa käyttäjälle PekunePeruuta vastaus

  1. Rasvakaapeli sanoo:

    Mahtaa 4 vuoden päästä harmittaa kun Persut on isoin puolue, ehkäpä puolue vaihtuu taas..

  2. Sivusta seuraaja sanoo:

    Näin kääntyy takki hei takki kääntyy näin.

  3. Kukaan ei voi korvata, niin on hyvä päättäjä ja innovaattori sanoo:

    Sitä on vaan pysyttävä pääkallon paikalla keinolla millä hyvänsä. Asiantuntija?? mieli vaihtuu sen mukaan kuka tarjoaa paikkaa ja kokouspalkkiot taas juoksee tilille.

  4. Pekune sanoo:

    Hyvä päätös Halttuselta. Jokainen Persuista poistunut on tehnyt fiksun valinnan.

    1. Aapee sanoo:

      Kyllähän tämä kertoo miehen uskottavuudesta aika paljon.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy