ÄKS

Jarmo Uecker palaa Huima-paitaan – myös Henry Kajander pelikunnossa

04.01.2018 12:59
Viimeksi liki viisi vuotta sitten Huiman ykkösjoukkueessa pelannut Jarmo Uecker nähdään jälleen ykkösdivarissa.

Miesten B-divarissa pudotuspelipaikasta taisteleva Huima saa kevätkaudelle muutaman mieluisan lisän kokoonpanoonsa Huima-kasvattien Henri Kajanderin (31 v, 185 cm) ja Jarmo Ueckerin (22 v, 190 cm) muodossa.

Kajander oli jo viime kaudella joukkueen avainpelaajia, mutta vaivat pitivät miehen syksyn peleistä sivussa. Laiturin paikalla pelaava Uecker puolestaan muistetaan Huiman edelliseltä divarikaudelta, viimeiset kaudet Uecker on pelannut alemmilla sarjatasoilla.

Uecker pelasi nuorena myös Suomi-paidassa. Miehen vyöllä on seitsemän B-poikien maaottelua.

Päävalmentaja Juha Sten on erittäin tyytyväinen saatuaan miehet joukkueen vahvuuteen kevätkaudeksi:

– Molemmat herrat ovat jo hyvän aikaa päässeet harjoittelemaan joukkueen kanssa ja ovat osoittaneet olevansa paitsi innoissaan myös hyvässä kunnossa. ”Henkka” tuo meille taitoa ja rauhallisuutta takakentälle, ”Jamo” sen sijaan tulee yllättämään vielä monet vastustajat nopealla ensiaskeleella ja fyysisyydellään. Kiitokset myös miehen työnantajalle ja Huiman yhteistyökumppanille, Ääneseudun kuntokeskukselle Jamon pelaamisen mahdollistamisesta, Sten sanoo.

Viisi joukkueen pelaajaa (Joonas Makkonen, Jiri Soppi, Joona Lasarov, Kasperi Häkkinen ja Joni Pohjonen) astuu maanantaina armeijan harmaisiin Tikkakoskelle, ja Stenin mukaan joukkueen kokoonpano tuleekin elämään kevään aikana:

– Meillä on näiden lisäysten myötä meillä on 17 nimeä rosterissa, joten uskoisin meidän pärjäävän kevään mukavasti. Lisäksi tiivistämme yhteistyötä B-junioreiden kanssa, ja harjoittelemme yhä enemmän myös yhdessä heidän kanssaan. Osa B-junioreista tulee kevään mittaan pelaamaan kakkosjoukkueemme mukana sekä muutamat saavat varmasti kasteensa myös ykkösdivisioonassa.

Huiman miehet aloittavat kevätkautensa tulevana sunnuntaina kello 14 sarjan kärkipäässä olevaa perinteikästä Helsingin NMKY:tä vastaan, jolloin myös Kajander ja Uecker tehnevät ensiesiintymisensä tämän kauden osalta.

Vastaa

  1. Kohti nba sanoo:

    Jippii.. vuoden urheilijat.. nyt kutsuu nba. Hene ja jamo muita ei tarvita. Todellisuudessa tuolla sarja tasolla molemmat 1,5-7,5pisteen ukkoja. Saattaa molemmat yllättää 12-15 pisteellä yhdessä pelissä. Hyvä huima

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy