ÄKS

Jazzlauantai svengasi kuin hirvi

27.07.2014 18:48 (muokattu 27.07.2014 20:36)

Jazzien viimeiseen iltaan kuului huumoria, boogieta, väliaplodeja ja kauniita kiitoksia. Jazzteltan penkit olivat täynnä heti alkuillasta, ja suurinosa yleisöstä jaksoikin viimeisiin nuotteihin asti.

 

Jazzlauantain aloitti Jonas Hellborg Solo. Hellborg soittaa bassoa uskomattoman taidokkaasti. Välillä yksinäisen basson ääni kuulosti siltä, kuin lavalla olisi ollut enemmänkin soittajia.

Ilta lähti käyntiin kunnolla, kun rauhallisemman Hellborgin perään lavalle kiipesi Dalindèo. Suomalainen kulmakuntaboogie sai telttayleisön myös tanssahtelemaan. Aikatauluongelmista johtuen bändi joutui kuitenkin lopettamaan hieman aikaisemmin, mikä luonnollisesti harmitti juuri vauhtiin päässyttä yleisöä.

Toiseksi viimeinen esiintyjä oli legendaarinen ja persoonallinen Soft Machine. Soft Machine soitti jatsahtavaa rokkia, joka otettiin vastaan lämpästi. Yleisö innostui antamaan väliaplodeja monessa välissä ja bändin soittoa oli ilo katsella.

Illan päätti uskomaton Richard Bona Quintet. Vaikka ei jazzia ymmärtäisikään, on Bonan musiikista helppo nauttia. Meno on tasaisen svengaavaa, vaikka kyseessä olisi balladikin. Musiikin lisäksi Bona viihdytti yleisöä myös  välispiikeillään. Richard Bona mm. mainitsi olevansa kotoisin Kokkolasta. Huumorintajuinen basisti lopetti illan hyviin tunnelmiin ja hämärtyvään rantapuistoon kulkikin konsertin jälkeen hyvin tyytyväistä jazzkansaa.

Jonas Hellborg Solo

Jonas Hellborg Solo

Dalindèo

Dalindèo

Dalindèo

Dalindèo

 

Soft Machine

Soft Machine

Soft Machine

Soft Machine

Richard Bona Quintet

Richard Bona Quintet

Richard Bona Quintet

Richard Bona Quintet

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy