ÄKS

Jazzviikko liikuttaa väkeä Äänekosken keskustassa

28.07.2016 18:00
Äänekosken keskustassa tapahtuu Keitelejazzien aikaan: ilmaiskonsertteja, alennuksia ja pop-up-näyttely.

 

Jazzviikolla Keskuspuistossa järjestettävät ilmaiset puistokonsertit houkuttelevat päivisin runsaasti ihmisiä keskustan kaduille.

Puistollinen yleisöä odotti malttamattomina Leif Lindemanin torstaista keikkaa. Avec-yhteensä kanssa pienellä lavalla noussut kultakurkku tarjoili ikivihreitä klassikoita mutta myös täysin uusia makupaloja tulevalta levyltään.

– Loppuvuonna ilmestyvällä levyllä tulee olemaan muun muassa Olavi Virtaa ja Reijo Taipaletta mutta myös muutamia aivan uusia, kuten tämä seuraava, Lindeman paljasti esitellessään Ei rakkautta suurempaa -nimistä kappalettaan.

Keskuspuistossa esiintyy perjantaina päivällä Dr. Jive & Lowriders, Antti Lähdesmäki Quartet, Tini Bednoff & The Coctailers ja lauantaina Äänekosken Työväen Soittajat, septenTRIO ja Lady in Folk.

Ihmisia_Keitelejazz_3

Keskuspuisto oli aivan täynnä väkeä, kun Leif Lindeman aloitti.

Tällä kertaa ihmiset eivät mahtuneet pyörähtelemään Leif Lindemanin tahtiin. Yksi pari ratkaisi ongelman luovasti tanssimalla lavan takana nurmikolla.

Tällä kertaa ihmiset eivät mahtuneet pyörähtelemään Leif Lindemanin tahtiin. Yksi pari ratkaisi ongelman luovasti tanssimalla lavan takana nurmikolla.

Keskustan yritykset houkuttelevat jazz- ja Piknikki-kävijöitä alennuksilla ja muilla tempauksilla. Väkeä on käynyt kiitettävästi penkomassa tuotteita.

Keskiviikkona Kauppakadulle avattiin myös erityinen Sirpa Hasan ja Outi Markkasen pop-up-näyttely.

– Tilana tämä on ihana, aivan kuin tehty galleriaksi! Eteläisemmässä Suomessa kaikenlaiset pop-up-myymälät ja -galleriat ovat jo aivan arkipäivää, onkohan trendi tulossa myös Äänekoskelle, muun muassa batiikkitöistään tunnettu Hasa pohtii.

Hasan ja Markkasen näyttely on avoinna Kauppakatu 10 vielä torstaista 28. sunnuntaihin 31. heinäkuuta kello 11–20.

Lisäksi kaupunginkirjaston alakerrassa on esillä Priit Pajoksen, Rasmus Noran ja Ari Liimataisen yhteisnäyttely, Kosken Taideyhdistyksen Nuket ja lelut -näyttely on puolestaan esillä Kauppakadulla. Taidemuseolle on pystytetty Tommi Anttosen The Art of Food ja museon piharakennuksessa Äänekosken Taiteilijaseuran Virtaava Valo -kesänäyttely.

Katso tarkemmat tiedot Äänekosken tämän viikon tapahtumista kaupungin nettisivuilta.

Ihmisia_Keitelejazz_2

Keskustan alueen yrittäjien jazzalennukset kiinnostavat.

Popup_Hasa_Markkanen_Keitelejazz

Sirpa Hasa (vas.) ja Outi Markkanen pystyttivät pop-up-gallerian Kauppakadulle.

Outi Markkasen oivaltavaa kierrätystaidetta pop-up-gallerian seinällä.

Outi Markkasen oivaltavaa kierrätystaidetta pop-up-gallerian seinällä.

Vastaa

  1. Jorpz sanoo:

    Köh köh, Äänekoskella ei ole keskuspuistoa, vaan Keskusaukio..

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy