ÄKS

Jo oli naurussa pitelemistä huutokauppakeisarin juttuja kuunnellessa

01.11.2014 08:00
Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. Kops. Aki Palsamäki vauhdissa.

Hyvää tekevä huutokauppa teki todellakin hyvää. Huutaa sai sielunsa kyllyydestä ja kotiin viemiseksi lähti vielä yhden sortin kippoa, kuppia ja kasaria. Huutipa eräs rouva itselleen kolme ompelukonetta euron kappalehintaa. Eikä siinä suinkaan kaikki ollut: eurolla lähti hänen matkaansa myös iso lasivitriini ja neulekone. Yksi herrasmies lähti kotiin kainalossaan kymmenkunta raanua.

– Nämä ovat ihan hyviä peittoja, herra tuumasi.

Takarivissä kikattelva tyttöduo huusi eurolla neljä vessanpönttöä. Ihan edullinen ostos sekin. Päätä puisteltiin ja vakuutettiin, että mitään ei huusholliin enää tarvitse, mutta pian korotettiin jo vieruskaverin tekemää huutoa.

– Kato nyt, mitä minä näillä kaikilla tavaroilla teen? Minulla on jo ennestään kolmen asunnon tavarat tupattuna yhteen, ihmetteli keski-ikäinen rouva kantaessaan laatikoita autoon huutokaupan päätteeksi.

 

Euron satsi. Laatikkoon on lastattu kristallia ja sorsakoskea ja kultareunainen kahviserviisi. Ei paha.

Euron satsi. Laatikkoon on lastattu juomalaseja ja Sorsakosken aterimia ja kultareunainen kahviserviisi. Ei paha.

 

Välilllä huutaminen kävi niin hektiseksi, että innokkaimmat huutajat korottivat omia huutojaan.

– Jos huutaa oman huutonsa päälle korotuksen kolme kertaa peräkkäin, joutuu Suojarinteelle, Palsamäki ohjeisti.

Huutoja tehtiin liki 140. Paikalle Suolahden Työttömät ry:n kirpputorille saapuneet nauttivat huutokauppakeisari Aki Palsamäen mekalaroinneista silmin nähden. Huuli lensi ja nuija paukkui siihen tahtiin, että kupeita kutkutti vielä pitkään huutokaupan päätteeksi.

Almira Pakarinen toimi meklarin assitenttina. Vasemmalla retroinen pöytälamppu ja oikealla himoittu lakupurkki.

Almira Pakarinen toimi meklarin assitenttina. Vasemmalla retroinen pöytälamppu ja oikealla himoittu lakupurkki.

Sirpa Martins oli tyytyväinen tulokseen, vaikka huudot eivät lentoon lähteneetkään. Suuri osa tavaroista vaihtoi omistajaa muutamalla eurolla.

– Pääasia oli, että saimme nurkkia tyhjäksi ja ihmisille hyvän mielen. Tässä onnistuttiin hyvin, Martins sanoo.

Antiikkinen lakritsipurkki lähti meklareiden matkaan Hirvaskankaalle. Sen hinta kohosi liki viiteenkymppiin.

– Tämä oli hyvä hinta purkille, joka haluttiin. Näiden hinta pyörii huutokaupoissa neljänkympin ja satasen välillä.

"Tällä kirjoituskoneella kun kirjottaa kirjeen, niin saa varmasti paljon vastauksia."

”Tällä kirjoituskoneella kun kirjottaa kirjeen, niin saa varmasti paljon vastauksia.”

Palsanmäen pariskunta tietää, ettei maakunnasta löydy enää yhtäkään osto- ja myyntiliikettä. Tv-ohjelman myötä heidän huutokauppa on noussut lentoon, väkeä on kuin pipoa kuuntelemassa ja huutelemassa aina kun huutokauppaa heillä pidetään. Palsamäet käyvät pitämässä keskimäärin neljä huutokauppaa viikossa.

– Tämä oli aika tyypillinen huutokauppatapahtuma. Tällaiset kipot ja kupit eivät ole kovin kiinnostavia huudettavia, mutta hyvin ne kuitenkin vaihtoivat omistajaa.

"Lääkekaapit, avaimetkin tallessa. Ylähyllylle siniset pillerit ja alahyllylle valkoiset, niin avioelämä kukoistaa. Punaisessa kaapissa säilytetään punaisia pillereitä."

”Lääkekaapit, avaimetkin tallessa. Ylähyllylle siniset pillerit ja alahyllylle valkoiset, niin avioelämä kukoistaa. Punaisessa kaapissa säilytetään punaisia pillereitä.”

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy