ÄKS

”Jos pyörät lakkaavat pyörimästä, Suomi seisahtuu viikossa” – torilla puolustettiin amiksia

22.08.2016 13:02 (muokattu 22.08.2016 13:41)
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto POKE järjesti tempauksen ammatillisen koulutuksen puolesta Äänekosken torilla maanantaina 22. elokuuta.

 

Paikalla oli valtava määrä POKEn ja Keski-Suomen Opiston opiskelijoita ja henkilökuntaa. Näyttävä tempaus sai myös ohikulkijat pysähtymään ja kuuntelemaan.

POKEn opiskelijat korostivat ammattillisen koulutuksen tärkeyttä kertomalla tarinan. Vuorotellen kaikki tulevat ammattilaiset tulivat kertomaan, kuinka heidän työnsä tulee näkymään aivan tavallisen ihmisen elämässä.

– Jos pyörät lakkaavat pyörimästä, Suomi seisahtuu viikossa, tokaisi tuleva logistiikan ammattilainen.

Tämä kiteyttää hyvin valtakunnallisen tempauksen ajatuksen siitä, että ilman ”amiksia” ei tulisi juuri mistään mitään. Äänekosken toritapahtuma oli osa AMKEn, OSKUn, OAJ:n ja Sakkin yhteistä valtakunnallista tempausta. Valtakunnallisen tapahtuman sloganina on: ”Amiksista valmistuu ihmisiä, joita ilman Suomessa tulisi vilu ja nälkä.”

POKEn rehtori, eli koulutuskuntayhtymän johtaja Jouni Kurkela piti pienen puheenvuoron ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden haasteista.

– Neljässä vuodessa meiltä häviää neljäsosa rahoituksesta. Samalla ministerit sanovat, että koulutuksen tasoa pitää parantaa. Tässä on pieni ristiriita, Kurkela sanoo.

Tapahtumassa nähtiin myös leikkisä tanssiesitys, jonka vetivät Keski-Suomen Opiston nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen opiskelijat. Tanssiliikkeisiin yleisö sai opastuksen, ja lopulta puolet torista jorasi ammattillisen koulutuksen puolesta.

– Nyt etsitään osaamispisteitä. Ja nyt tähyillään jatkokoulutuspaikkaa. Ja nyt surffataan työelämän aalloilla, kuului ohjeistus.

Tempaus järjestettiin samana päivänä kun AMKE, Sakki, OSKU ja OAJ luovuttavat opetus- ja kulttuuriministerille yhteisen kannanoton ammatillisen koulutuksen puolesta.

Tässä surffataan työelämän aallokossa.

Tässä surffataan työelämän aallokossa.

Lähihoitajaopiskelijat olivat tehneet tempausta varten jopa banderolleja.

Lähihoitajaopiskelijat olivat tehneet tempausta varten jopa banderolleja.

Jouni Kurkela kertoi puheenvuorossaan edessä olevista rajuista haasteista.

Jouni Kurkela kertoi puheenvuorossaan edessä olevista rajuista haasteista.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy