ÄKS

Joulumanteli on päättynyt – voittopotti meni jakoon

30.12.2017 13:49
Joulumanteli alkoi tulla jo korvista.
ÄKSän Musakornerin Joulumanteli päättyi 29.  joulukuuta. Nyt on aika paljastaa voittajat.

 

 

Alunperin Joulumantelin piti olla joulukalenterimainen biisikavalkadi, jossa käytäisiin läpi kourallinen vanhoja äänekoskelaisten tekemiä joulubiisejä. Äänekoskelaisten muusikoiden yllytyshulluus ja armoton luovuus muutti pelin: Joulumanteliin työstettiin yhteensä 28 täysin uutta kappaletta.

Biisit keräsivät lähes 500 somejakoa, kymmeniä tykkäyksiä, lähes 10 000 katsontakertaa Youtubessa ja valtavan fanijoukon. Biisejä oli tekemässä reilusti yli 50 henkeä, mikä on uskomaton saavutus itsessään.

Joulumantelitoimitus on nyt käynyt läpi kaikki kappaleet, laskenut niiden saamat sometykkäykset ja -jaot, sekä lukuisat kommentit, etsiessään leikkimielisen kisan voittajaa. Koska meininki oli niin hurja, raadin oli hieman muokattava palkintojärjestelmää:

Sen sijaan että toimituksemme palkitsisi ainoastaan yhden kappaleen, palkitsemme kaikki tekijät. Nyt on ollut liikkeellä niin paljon kilttejä muusikoita joulun hengessä, toimitus toteaa.

Joulumantelikappeleista ylivoimaisesti eniten jakoja ja tykkäyksiä kahmi Sauli Niskasen upea Ei siitä kaunista saatukaan. Yli sata somejakoa oikeuttaa ehdottomasti palkintopallille. Palkinnoksi Niskanen saa viisi kiloa joulusuklaata ja yhden jouluomenan.

ÄRMY ry teki Joulumanteliin yhteensä 24 uutta kappaletta, mikä selvästi on palkitsemisen arvoinen suoritus. Tämä ponnistus oikeuttaa viiteen kiloon joulusuklaata.

Näiden lisäksi Teppo Seppänen, Tuonelan Sirkus, Ville Hartikka sekä Atte Poro & Purijat loivat omat hämmentävän hienot joulumantelikappaleet. Kaikki nämä muusikot saavat palkinnoksi jouluiset suklaalevyt.

Virallinen ja äärimmäisen juhlallinen palkintojenjakotilaisuus järjestetään ÄKSän toimituksessa tiistaina 2.1.2018 klo 15.
Joulumantelitoimitus toivoo jokaista Joulumanteliin osallistunutta muusikkoa paikalle vastaanottamaan suklaata ja kunniaa!

Vastaa

  1. Paikallista ja ihanaa sanoo:

    ÄRMYn kalenteri ja yhteisöllisyys oli mainittuna ihan Keskisuomalaisen vuoden viimeisessä numerossa 31.12. vuoden kulttuuritekona Sumiaisten yhteisöllisien Itsenäisyyspäiväjuhlien ohella.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy