ÄKS

Joulumanteli: Varjolapset – Joulu on taas

11.12.2017 06:00 (muokattu 11.12.2017 08:33)
Joulumanteli numero 11 on nimeltään Joulu on taas. 

 

Äänekosken Teatterin Varjolasten luoma biisi kertoo siitä joun aikana nautittavasta tunteesta, kun saa heittäytyä tunnelman vietäväksi.
–  Tässä kappaleessa ei harmitella kiirettä, vaan nautitaan siitä, että huolet ovat hetken kaukana poissa. Tunnelmallisia valoja, lauluja ja aikaa yhdessäololle ja tekemiselle. Asioista ei tarvitse tehdä vaikeita eikä aina tarvitse suorittaa. Lapsen mielellä asiat vain loksahtavat paikalleen eikä sanaa stressi tunneta, biisin saatetekstissä kertoillaan.

Biisi saapuu Joulumantelitoimitukseen ÄRMYn kautta. Kyseessä ei ole laisinkaan ensimmäinen Varjolasten ja ÄRMYn yhteistyö: onhan taustalla muun muassa huikea musiikkinäytelmä Robin Hood.
– Akusti Väisänen nähtiin silloin taustabändissä ja nyt soittamassa tätä kappaletta. Laulajiksi tähän kappaleeseen ilmoittautuivat Varjolapsien lahjakkaat Milla ja Sanna. Ohjaaja Pilvi Honka loihti nuorten kanssa vielä musavideon, joka sopii kappaleeseen kuin nenä päähän, saateteksti meille kertoo.

Biisin puolesta kortensa kekoon ovat kantaneet jälleen useat äänekoskelaiset taiteilijat. Biisintekijät ja myös Joulumanteli tahtoo kiittää kappaleesta koko Äänekosken nuorisoa.

Sävellys ja sovitus: Janne Poikolainen
Sanat: Pekka Ouli, Sanna Kiviaho, Milla Võsokovski
Laulu: 00
Laulu: Sanna Kiviaho
Basso: Matti Malinen
Koskettimet: Akusti Väisänen
Rummut: Milla Võsokovski
Kitara: Pekka Ouli
Saksofoni: Janne Poikolainen
Shaker: Pekka Ouli
Äänihommat: Pekka Ouli ja Matti Malinen
Video: Pilvi Honka ja Varjolapset

– Kyllä Äänekoskella on asiat hyvin, kun meillä on näin taitavia, innokkaita ja yllytyshulluja nuoria! Ja pari aikuistakin, Joulumantelitoimitus huokaa ylpeänä.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy