ÄKS

Joulumanteli: Wanhaliitto – Koko yö

08.12.2017 06:00 (muokattu 08.12.2017 09:45)
Kahdeksas joulumantelikipale on nimeltään Koko yö.

 

– Kappaleessa soi Wanhanliiton pelkoa ja voimaa uhkuva näkökulma jouluun. Kappale alkaa tulella, tulikivellä ja paholaisen töillä. Joulua ei näy eikä kuulu! Vaikka meno kuulostaa hurjalta, silti toisessa säkeistössä joulumieli ja rukous voittavat pieneksi hetkeksi. Soolossa kitara jo sinkoaa nuotteja nauloina paholaisen arkkuun ja koko loppukappale vielä rukoillaan armo, bändi saarnaa.

Tarina kertoo, että sanoituksessa on kuvailtu kirjoittajan lapsuusmuistoja kotona vierailleesta kentäärovastista.

– Lapselle jäi mieleen kuva ehdottomasta sotilaasta, jota mikään voima ei voi horjuttaa. Tämä kappale on kyseisen miehen kuvitteellinen joululaulu, bändin saarna päättyy.

Yhtye haluaa kiittää Stryper-yhtyettä suosiollisesta inspiraatiosta.

Tämän biisin ja jumalallisen videon loivat:
Sävellys ja sovitus: Janne van Poikolainen
Sanoitus: Pekka von Ouli
Kitara: Sami Lomperi
Koskettimet: Janne Poikolainen
Basso: Janne Poikolainen
Rummut: Pekka Ouli
Äänet ja kuvat: Pekka Ouli

– Kuinkas vaikee sinne Raskasta Joulua-kiertueelle on päästä? Koska täähän ois just eikä melkeen, Joulumantelitoimitus tokaisee herranpelossaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy