ÄKS

Joulumantelin 6. luukku: Köörikamut – Jouluenkeli

06.12.2019 04:00
Köörikamut on pieni ryhmä innokkaita äänekoskelaisia. Laulajat ovat tavanneet Kosken Laulun riveissä ja virittelevät ääniään yhteen myös kuoron ulkopuolella.

 

Pieni jouluenkeli on Köörikamujen ensimmäinen oma a cappella sävellys-, sanoitus- ja sovitustyö. Kappale syntyi yhteisistä hetkistä, glögistä ja pipareista nauttien.

Viime vuoden Joulumantelibiisejä kuunnellessa Nurmen Katjalle ja Oulin Johannalle tuli ajatus, että a cappella-sovitus voisi olla seuraavassa mantelissa kiva juttu. Hiukan oli naisilla oma lehmä ojassa, että josko sovitusta pääsisi myös laulamaan. Ajatus jäi kytemään, mutta taisi kaikilta tyystin unohtua kesän helteiden aikana.

Kun syksy koitti ja Katjan sekä Oinosen Kaisan sävellykset alkoivat valmistua, muistui mieleen haave a cappella-laulusta. Tosin laulu Pienestä enkelistä piti ensin tulla toiseen sävellykseen, mutta lopulta sanat eivät sopineetkaan enää siihen. Piti siis säveltää uusi laulu.

– On tää kyllä ollu melkoista hullunmyllyä koko homma. Antoisaa, mutta raskasta.”. Kun sävel ja sanat olivat lopulta kasassa, ei Köörikamuja tarvinnut suostutella mukaan, enemmänkin jarrutella. Yhteispelillä syntyi sovitus ja lopputulos on nyt Joulumantelissa kuultavana, kiteytti Kaisa ytimekkäästi koko luomistyön.

Tarinan ensimmäinen opetus on: varo toiveitasi, ne voivat toteutua. Tarinan toinen opetus: toiveet toteutuvat helpommin, jos itse uskaltaa heittäytyä epämukavuusalueelle saavuttaakseen ne.

Sävellys, sanoitus: Kaisa Oinonen – Katja Nurmi
Sovitus: Köörikamut

Johanna Ouli: sopraano
Marja Anttila: mezzosopraano
Katja Nurmi: mezzosopraano
Sari Hakkarainen: altto
Kaisa Oinonen: tenori
Mikko Nurmi: basso

Äänitys, miksaus, video: Pekka Ouli

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy