ÄKS

Joulun paluuliikenne jakautuu useammalle päivälle – maltti on silti valttia

26.12.2019 09:49
kuvistuskuva
Torstaina ja perjantaina kannattaa varautua liikenteen jonoutumiseen ja hidastumiseen, muistuttaa Traffic Management Finland.

Joulunajan arkipyhät houkuttelevat tänä vuonna matkaajia pidennetyn joululoman viettoon. Maanteillä tämä näkyy ruuhkahuippujen tasaantumisena, kun meno- ja paluuliikenne jaksottuvat useammalle päivälle. Paluuliikennettä ennustetaan olevan eniten torstaina 26. sekä perjantaina 27. joulukuuta.

– Omaa ajomatkaa suunnitellessa kannattaa siitä huolimatta varautua liikenteen ajoittaisiin jonoutumisiin ja keskinopeuksien alenemisiin. Ottaa kannattaa lisäksi peli- ja kelivaraa eli riittävästi tilaa ja aikaa toimia liikenteessä, kertoo yksikönpäällikkö Mika Jaatinen ITM Finlandin tieliikennekeskuksesta.

Tieliikennekeskuksen joulunajan liikenne-ennusteet löytyvät koottuna karttakuvan kanssa tmfg.fi -sivun uutisista. Lisäksi tietoa ajokeleistä, ruuhkista ja esimerkiksi tietöistä löytyy kootusti Traffic Management Finlandin liikennetilanne.tmfg.fi -sivuilta ja sen mobiilipuolen Liikennetilannesovelluksesta.

POLIISI valvoo tuttuun tapaan liikenteen sujuvuutta. Erityistä huomiota kohdistetaan etenkin rattijuopumuksiin, ylinopeuksiin, ajotaparikkeisiin, ajoneuvon kuormauksiin ja kännyköiden sekä turvavöiden käyttöön.

– Ehjänä perillepääsyn takaa rauhallinen ja kiireetön ajotapa, jossa huomioidaan ja pidetään olosuhteiden edellyttämät turvavälit. Lisäksi kuljettajan tulee luonnollisesti olla selvin päin ja levännyt ennen matkalle lähtöä. Myös puhelimen käyttö ja selaaminen tulee jättää taukojen yhteyteen, korostaa poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy