ÄKS

Joulurauhaa koteihin ja metsän eläimille!

24.12.2017 05:00
Rauhallista joulua koteihin ja metsän eläimille!
Vuodesta 1998 lähtien on Suolahden Metsästysseuran toimesta julistettu metsän eläimille joulurauhaa. Julistuksen on antanut aina Äänekosken emeritus kirkkoherra Jukka Kuparinen.

 

Julistuksia on tehty metsästysseuran tukikohdassa Niittylässä, mutta viime vuosina väki kerääntyy tähän perinteiseen tilaisuuteen metsästysseuran lahtivajalle. Majalle on matkaa 69-tieltä kilometrin verran. Pimeä metsätie on valaistu ulkotulin. Kun pääsee perille, tunnelma vain lisääntyy, kun jätkänkynttilät sekä komeasti loimottavat kannot juurakoineen antavat valon lisäksi lämpöä. Jos ei vielä aatonaattona ollut joulufiilistä, niin viimeistään tässä tilaisuudessa se tuli!

Vaikka laki sallii joulun pyhinäkin metsästyksen, niin monet metsästysseurat ovat ottaneet tavaksi antaa metsän elämille joulurauhan.

– Tällä seutukunnalla ei metsästetä. Annetaan rauhaa metsään ja seimen lapselle, Jukka Kuparinen sanoi.

Mestaripelimanni Eero Lahti taikoi viulustaan tunnelmaa metsän keskelle.

Tilaisuus alkoi mestaripelimanni Eero Lahden viululla tulkitsemalla Tuikkikaa oi joulun tähtöset –sävelin. Joulurauhan julistuksen jälkeen maistui lämmin glögi sekä nuotilla paistettu makkara. Mutta ennen tätä laulettiin yhteislauluna Maa on niin kaunis.

Väkeä kertyy paikalle joulurauhan julistusta kuulemaan kymmeniä autokuntia. Joulupukki toivottaa tervetulleeksi, tunnelma on maagisen upea: olla keskellä metsää suuren väkijoukon kanssa yhdessä.

Jukka Kupariselle joulurauhan julistus metsän eläimille merkitsee paljon.

– Tämä on aivan verraton tilaisuus! Olen onnellinen, että saan olla tällaisessa mukana, tämä on kerta kaikkiaan upea juttu. Luonto, ihmiset, joulun sanoma – tällainen pyhä kolmiyhteys, ei enempää, eikä parempaa, itsekin metsästystä harrastava Kuparinen huokaa.

Kuparinen haluaa lähettää terveisiä kaikille vuosikausia vanhan kehotuksen myötä:

– Uskotaan Jumalaan, ja eletään ihmisiksi, niin me pärjätään hirmu hyvin.

Kuparinen kertoo kuluvan vuoden olleen hyvän.

– Perhettä on siunattu kivoilla asioilla, terveyttä on jaettu siinä missä elon iloakin. Laukaassa asutaan, välillä on ikävä Suolahteen, mutta onneksi tämä on niin lähellä, että voi käydä ikävää vähentämässä, Kuparinen sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy