ÄKS

Juho Kautto jatkaa valtuuston puheenjohtajana – kasvun- ja oppimisen sekä vapaa-aikalautakuntaan uudet luotsit

10.06.2019 18:34 (muokattu 10.06.2019 20:43)
Äänekosken kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimii kansanedustaja, vasemmistoliiton Juho Kautto. Kuvassa vsemmalta tekninen sihteeri Tuula Ruuska, hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, valtuuston puheenjohtaja Juho Kautto sekä kaupunginjohtaja Matti Tuononen.
Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen esityksen mukaan valita valtuuston puheenjohtajaksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi Juho Kauton. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Rolf Nyholm, toiseksi Marko Laitinen ja kolmanneksi Tommi Lunttila. 

 

Kaupunginhallituksen jäseniksi valittiin Kari Kiiskinen, Lauri Lax, Tiina Liimatainen, Leila Lindell, Sirpa Martins, Seppo Ruotsalainen, Jaana Tani, Matti Virtanen ja Matti Tiusanen. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kari Kiiskinen.

– Kahden vuoden aikana on saatettu päätöksiä loppuun. Valtuusto on ollut keskusteleva, värikäskin, mutta toisten mielipidettä kunnioittava, Juho Kautto sanoi.

Kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtajaksi valittiin uutena Timo Pulli.

Perusturvalautakunnan puheenjohtajaksi valittiin jatkokaudeksi Simo Holopainen.

Teknisen lautakunnan puheenjohtajana valittiin jatkamaan Anna-Riitta Pentinpuro.

Vapaa-aika lautakunnan puheenjohtaja vaihtui Jari Halttusen vaihtaessa puoluetta Marke Tuomiseen.

Ympäristölautakunnan puheenjohtajana jatkaa Kimmo Tuikka.

Lautakuntien jäsenet tulee tutkailtavaksi myöhemmin kaupungin sivuille. 

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy