ÄKS

Jussi Kangas on Äänekosken Yrittäjien uusi puheenjohtaja

23.10.2018 20:47 (muokattu 23.10.2018 21:26)
 Äänekosken Yrittäjät ry:n uusi hallitus: Tommi Lunttila, Timo Niskanen, Marja-Leena Vainiola, puheenjohtaja Jussi Kangas, Tiina Titov, Matti Leppänen, Sirkku Tourunen, Jarmo Vainikainen ja Toni Salonen. Kuvasta puuttuvat Maria Kokko, Matti Virtanen ja Mikko Somiska. 
Äänekosken Yrittäjien syyskokous nimesi uuden hallituksen tulevalle kaksivuotiskaudelle, sekä puheenjohtajan, jonka kausi on vuoden mittainen. Äänekosken Yrittäjät ry:tä kolme vuotta luotsannut Maria Kokko väistyi tehtävästään hyvillä mielin. Kokko jatkaa hallituksessa sekä Keski-Suomen Yrittäjien hallituksessa. 

 

Sähköalan yrittäjä, Jussi Kangas, 44, on toiminut järjestön hallituksessa jo seitsemän vuoden ajan. Ainoaksi haasteeksi puheenjohtajana Kangas kokee ajan ja kuinka se riittää. 

– Itselläni ei ole mahdollisuutta paneutua tehtävään niin tarkasti kuin Maria, joten olemme hallituksessa pohtineet tehtävien jakamista, Kangas kertoo. 

Tulevassa hallituksessa tulee olemaan kolme varapuheenjohtajaa. 

– Olemme sellainen neljän tiimi, jolla jokaisella on omat vastuualueensa. 

Kangas näkee itsensä maltillisena ja neuvottelukykyisenä puheenjohtajana. 

– Mitään villejä visioita ei ole mielessä liikkunut. Kattojärjestömme hyvää resurssia ja sen viestiä haluan lähteä tuomaan esiin ja viemään eteenpäin alueelliseen työhön. Haluan jatkaa ja tiivistää kaupungin kanssa tekemää yhteistyötä, Kangas pohtii heti verekseltään valintansa jälkeen. 

Avoimuutta päätöksentekoon, joka koskee elinkeinoelämää, sitä uusi hallitus ja puheenjohtaja peräänkuuluttavat. 

– Yrittäjyysilmapiiri pitää saada hyväksi. Meillä on viime vuosina tapahtunut todella paljon, ja me kaikki kuntalaiset saamme olla siitä hyvin tyytyväisiä. Olemme siirtyneet valokeilaan, kun taas toisaalta yrittäjyysmittauksissa Äänekoski kyntää todella syvällä. Ulkopuolelle näyttää, että Äänekoskella pöhisee, niin kuin pöhiseekin, mutta omissa mittauksissa pöhinä ei realisoidu. Toivon, että yritysvaikutuksen arviointia tehdään laajemmassa käsityksessä kuin vain paperilomakkeena. Toivon henkiseen ilmapiiriin nostetta, kun puhutaan yrittämisestä. Toivotaan, ettei tämä ole vain jalo tavoite, Kangas sanoo. 

Jäsenhankintaan ja jäseneksi liittymiseen Kangas toivoo vauhtia. 

– Olen itse saanut henkistä pääomaa kuulumalla yrittäjäjärjestöön. Olen saanut tutustua muihin yrittäjiin ja verkostoitua. Meillä on järjestössä hyvä porukka ja mukavaa toimintaa. Tähän porukkaan kannattaa kuulua, Kangas kannustaa. 

Suolahden teollisuuskylän kasvatti lähettää terveisin toiselle teollisuuskylän kasvatille, juuri Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi valitulle Petri Salmiselle: 

– Ihailen, kuinka Petri on löytänyt aikaa luottamustehtäville. Hän on todella mainio tyyppi, sellainen positiivinen yrittäjyyden lähettiläs. Sellaisia terveisiä Petrille, että pidä toi! 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy