ÄKS

Kaasujalka painoi kuin rallitähdillä ikään – nuori mies ajoi 150 km/h nelostiellä

03.08.2019 11:03
Poliisi tiedottaa ralliviikonlopun liikenteen sujuneen pääasiassa rauhallisesti. Kovia nopeuksia on mitattu muuallakin kuin rallin varsinaisilla erikoiskokeilla.

 

Poliisin tutka osoitti ajoneuvon nopeudeksi 150 km/h Jyväskyläntiellä Mustikkamäessä perjantaina klo 19.35. Kuljettajaksi osoittautui vuonna 1997 syntynyt mieshenkilö, jota epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mittauskohdassa oli 100 km/h nopeusrajoitus.

Poliisi valvoo edelleen tehostetusti liikennettä ja pyytää rallikansalta malttia niin kaupungissa kuin tien päällä. Liikenne on sujunut pääasiassa rauhallisesti, mutta vastoin järjestäjän antamia ohjeita pysäköidyt ajoneuvot hidastivat viranomaistoimintaa perjantain Urria 2 -erikoiskokeella.

Poliisi antoi ylinopeussakkoja perjantain aikana 34 henkilölle, joista 7 määrättiin ajokieltoon. Kahden henkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Liikenteessä tavattiin myös yksi ajo-oikeudeton kuljettaja ja yksi poliisin etsintäkuulutettama henkilö. Automaattinen liikennevalvonta kuvasi 110 kuljettajaa, joista yksi tullaan määräämään ajokieltoon.

Poliisi on valvonut myös vesiliikennettä. Poliisi puhallutti perjantaina yhteensä noin 30 henkilöä, joista muutama puhalsi alkometriin lukeman, joka jäi alle rangaistavuuden. Päivän aikana ei kirjattu yhtään epäiltyä vesiliikennejuopumusta, eikä veneilijöillä tarvinnut kirjata muitakaan sakkoja.

Vastaa

  1. Veki sanoo:

    Se on joillakin kun ei uskota. Kortit pois kauaks aikaa jos jottai oppisvat. Mullakin tuttu jonka pitää koka mutkassa kaahata. Kyyissä o hirveetä ja usko kun sanotaan voisko ajaa normaalisti. Nauretaan vaan. En kyllä kyytiin lähekään enää. Opin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy