ÄKS

Kaavakiista kantelijan eduksi – kaupunki ei noudattanut lakia

22.06.2015 21:05

Äänekosken kaupunki ei noudattanut hyvän hallinnon periaatetta viivytellessään vastaustaan yksityishenkilölle, joka esitti kirjallisen tiedustelun kaava-asiassa. Äänekoskelaismies esitti tiedustelunsa marraskuussa 2012, mutta kaupunki antoi vastauksensa vasta joulukuussa 2013.

Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan vastaus olisi pitänyt viipymättä. Vastaus annettiin kuitenkin vasta, kun sitä kysyttiin uudelleen. Avi kiinnittikin Äänekosken kaupungin huomiota hallintolain mukaiseen velvollisuuteen vastata kirjalliseen yhteydenottoon ilman aiheetonta viivytystä.

Tiedustelu liittyi yksityishenkilön ja kaavoituspäällikön erimielisyyteen rantayleiskaavasta. Yksityishenkilö teki asiasta kunnalliskantelun.

Erilainen näkemys koski kantelijan ja hänen sukulaistensa rakennusoikeuksia ja niiden merkintätapaa. Avi päätti merkitä tilojen rakennusoikeudet kantelijan tekemien muistutusten mukaisesti. Kantelun tehnyt yksityishenkilö voitti siis tässä väännössä kaavoituspäällikön.

Vastaa

  1. Kyllä kansa tietää sanoo:

    Missä on nyt ne ”turhista valittajista” uhoavat ja kuntalaisia mollaavat valtuutetut ? Olisi mukava lukea miten tämä väännetään kuntalaisen ja valittajan syyksi.

  2. Kuurupiilosilla sanoo:

    Ei kukaan ole tästä ketään mollannut. Ootellaanpas niitä hylsyjä niistä muista valituksista…ja lasketaan paljonko ne tulevat veronmaksajille maksamaan.

    1. tarkkailija sanoo:

      Näitä laittomuuksia on tapahtunut muissakin tapauksissa ja selviä virheitä. Annetaan oikeuden tehdä ratkaisunsa ilman korpikäräjiä.
      Kuurupiilonen on ollut yksi ilkeimpiä mustamaalaajia. Perustuslaillista oikeuttaan käyttävän henkilön ei tarvitse aina olla oikeassa riittää kun kokee tulleensa väärin kohdelluksi. Kaupunki käyttää niitä veronmaksajien varoja väärin ja tuhlaillen. Lukionkin asiassa tehdään rakentamispäätöksiä ja suunnitelmia sellaiselle tontille mihin ei ole kaava kunnossa. Kauppiksen tontti olisi heti rakennettavissa ja vieläpä kaupungin oma tontti. Nämä kaupungin tekemät hölmöilyt ne vasta maksaakin veronmaksajille puhutaan miljoonista.

  3. vastuunpakoilijat sanoo:

    Kantaako hallituksenpuheenjohtaja vastuunsa ja eroaa tehtävästään, näin toimitaan muualla. Tuleeko kaavoittajalle varoitus tai tehtävien siirto vähemmän vaativiin tehtäviin, toki eroaminen omatoimisesti olisi suotavaa.
    Mitä hallitus aikoo asialle tehdä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy