ÄKS

Kamarimusiikkia Suolahtisalissa

02.09.2019 15:19 (muokattu 02.09.2019 15:20)
Virtuosi di Kuhmo saapuu Suolahtisaliin lauantaina 14. syyskuuta ja avaa samalla Äänekosken kulttuuritoimen syyskauden konsertillaan Kaksi klassikkoa.

 

Konsertin ohjelmassa ovat L. van Beethoven, Sinfonia no.6 sekä Johannes Brahms, Sekstetto jousille.
Vuodesta 1995 itsenäisenä yhtyeenä toiminut Virtuosi di Kuhmo (VdK) esiintyy muutamia kertoja vuosittain. Suurin osa VdK:n jäsenistä työskentelee helsinkiläisissä sinfoniaorkestereissa – osa myös esiintyy kansainvälisillä areenoilla solisteina ja kamarimuusikkona sekä opettaa eri musiikkikorkeakouluissa.

Viime aikoina Virtuosi di Kuhmo on erikoistunut esittämään suurelle jousikokoonpanolle sävellettyjä teoksia; kvintetoista nonettoihin. Tunnetuimpien teosten lisäksi VdK on etsinyt ja ottanut ohjelmistoonsa myös harvoin kuultuja sävellyksiä klassismin ja romantiikan ajalta. Virtuosi di Kuhmo pyrkii nykyisin viemään konserttejaan suurimpien kaupunkien ja musiikkifestivaalien lisäksi myös alueille, missä klassisen musiikin tarjonta on vähäisempää.

Kokoonpano:
Anna-Leena Haikola – Elina Vähälä, viulu
Atte Kilpeläinen – Riitta-Liisa Ristiluoma, alttoviulu
Mikko Ivars – Jussi Vähälä, sello

Liput: ennakkoon alkaen 16,50 euroa tiketti.fi ja ovelta 18 euroa

Virtuosi di Kuhmo, Kaksi klassikkoa, la 14.9. klo 16. Suolahtisali

Vastaa

  1. Yleishyödyllinen sanoo:

    Ja kaikki 12 kunnan ja kerhojen paikalle kustantamaa katsojaa.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy