ÄKS

Kannanotto: Hurraa skeittaajat!

24.01.2015 17:45 (muokattu 24.01.2015 17:48)
Suolahden urheilukentän laidalla on yksi huonokuntoinen skeittauspaikka. Kuvassa Max Steffansson

”Kehitetään palveluverkosto, joka huomioi ihmisen elinkaaren; neuvola-päiväkoti -nuorisotyö-ehkäisevä työ – etsivä nuorisotyö – kulttuuripalvelut – liikuntapalvelut. Omaehtoisen aktiviteetin ja vapaaehtoisjärjestöjen työn tukeminen.”

Edellä oleva on lainaus Äänekosken kaupunkistrategiasta 2014 – 2017 ja siellä ylöskirjatuista keskeisistä tehtävistä.
Skeittinuoret ovat olleet aktiivisia asiassaan löytää hyvä paikka harrastukselleen Äänekoskella. Aktiivisia ovat olleet myös nuorten vanhemmat ja muut asian eteenpäin viemiselle vihkiytyneet aikuiset. Nuoria on arvostettava aloitteellisuudesta nostaa asiansa myös julkiseen keskusteluun, heille jo luvattujen tilojen ja harrastusmahdollisuuksien ovien näyttävän sulkeutuvan lopullisesti kahden vuoden byrokratiapyörittelyn jälkeen. Se on muuten pitkä aika, ei – vastauksen odottamiselle nuoren elämässä.

Me allekirjoittaneet olemme olleet pitkin matkaa tukemassa ja yrittäneet myötävaikuttaa nuorten harrastustilojen puolesta. Vastuuta asian selvittämisessä on siirretty viranhaltijalta toiselle. Vastaukset selvityksistä ovat olleet varsin ristiriitaisia tai
ympäripyöreitä. Yksi isä harmitteli jo matkan aikana itsekin uskonsa menettäneenä, että kyllä me tässä huonon kokemuksen nuorillemme annamme, kun poika jo sanoo, ettei tästä näytä mitään tulevan. Tämä ei ole missään vaiheessa ollut edes taloudellinen kysymys. Ja talkoisiin harrastustilojen saamiseksi on alusta asti lupautunut niin yksityisiäkuin yhdistyksiäkin.

Strategiassa edellytetään myös sektoreiden ylittävää ajattelua ja yhteistyötä, ei sektorikohtaista vaikenemista, (Suolahden
nuorisotyöntekijät ovat olleet alusta asti aktiivisia asiassa). Tähän saakka nuorten pyrkimyksiin on vastattu pitkällä kaavalla
vapaa-aikatoimesta. Nyt on onneksi päästy tilanteeseen, että äänekoskelaisten nuorten harrastusmahdollisuudet ja siihen tarvittavat tilat olisivat myös Äänekosken nuorisotoimen asia. Julkisuudesta on tuskin ollut haittaa tämän tiedostamisessa ja kuin vastauksena harrastajille, niin ikään julkisella ilmoituksella lähdetään Seinäjoelta kokemusta hakemaan. Kustannukset puolittuvat saarijärveläisten kanssa yhteistyöllä. Hyvä, että skeittaajat pääsevät viimein asiassaan eteenpäin ja hyvin ansaitsemalleen matkalle rakkaanharrastuksensa parissa.

Yhdistysten yhteistyöstä ja talkootoiminnasta on paljon hyviä kokemuksia myös eri puolilla Äänekoskea nuorten tilojen ja
harrastuspaikkojen mahdollistamiseksi. Samaan aikaan, kun muualta haetaan kokemusta tällaiseen toimintaan, niin toisaalla vaikeutetaan järjestöjen yhdessä tekemää talkootyötä. Kovin valikoiva, panikoiva ja linjaton on näkymä juuri tällä hetkellä.

Aloite kansalaisjärjestöjen yhteispalvelua tukevasta toiminnasta on entistäkin ajankohtaisempi. Tällainen toiminta olisi tukemassa myös vapaamuotoisesti syntyviä toimintaryhmiä kaupungissamme. Tämän kaltainen toiminnallisuus tuo myös taloudellista hyvää ja positiivista imagonäkyvyyttä. Mielestämme hukkaamme valtavan potentiaalin tällaisella itseään palvelevalla pyörittämisellä. Olisiko mahdollista sijoittaa kokeiluluonteisesti esimerkiksi elinkeinoyhtiöön resurssia,
etsimään ja auttamaan vapaaehtoistyölle toimintaedellytyksiä, hankerahoituksia ja mahdollista muuta tukea. Se maksaisi ihan varmasti nopeasti itsensä moninkertaisesti takaisin.

Kaiken kaikkiaan kaupungissa olisi linjattoman byrokraattisen pompottelun sijaan keskityttävä enemmän omaehtoisen aktiviteetin tukemiseen strategian linjausten mukaan. Toteutuessaan tavoitteet palvelisivat kaupunkilaisia ja tuottaisivat aitoja osallisuuden mahdollisuuksia, oikeanlaisia elämyksiä ja kokemuksia kaikille kaupunkilaisille. Nyt niitä tarvitsevat nuoret.

Simo Holopainen, Jouni Sohlman, Merja Närhi, Riikka ja Ville Liekkinen, Sirpa Martins ja iso joukko äänekoskelaisia toimijoita

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy