ÄKS

Kansalaispuolue laajentaa toimintaansa valtakunnallisesti – Äänekoskella yhteyshenkilönä Hannele Neuvonen

07.01.2018 14:59
Kansalaispuolueen toinen osasto perustettiin perjantaina 5. tammikuuta Keski-Suomeen Jyväskylään teemalla ”Itsenäisyys ja koko Suomen voimavarat käyttöön”. Puolue valmistautuu presidentinvaaleihin ehdokkaansa Paavo Väyrysen kanssa. 

Kansalaispuolueen Keski-Suomen osaston yhteyshenkilöiksi nimettiin Jyväskylästä Mika Murtolahti, Urpo Lohi, Kari Keto, Keijo Varis, Ali Jauhojärvi ja Jorma Sallisalmi, Äänekoskelta Hannele Neuvonen, Laukaalta Kaarina Virenius ja Hankasalmelta Erkki Laitinen. Kansalaispuolueen presidenttiehdokkaaksi on nimetty Paavo Väyrynen.

Kokouksen päätteeksi yhteyshenkilöt sopivat, että Urpo Lohi koordinoi ja vetää Keski-Suomen osastoa. Jyväskyläläinen Urpo Lohi, joka on myös Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen, piti tilaisuutta onnistuneena.

– Tässä on nyt tekemisen meininki. Heti huomenissa halukkailla on mahdollisuus osallistua Paavo Väyrysen vaalijulisteiden liimaamistalkoisiin autotallissani. Presidentivaalijulisteet saa kiinnittää koko kansan nähtäville ensi viikolla, joten kiirettä on luvassa Keski-Suomessa, kertoi Lohi lähiajan suunnitelmista.

Lisäksi kokousväkeä puhuttivat eduskuntavaalit, joita kohti Keski-Suomen osasto suuntaa päättäväisesti.

Kansalaispuolue perusti lauantaina Pohjanmaan osaston Nurmossa ja ensi viikonloppuna perustetaan osastot Helsinkiin ja Uudellemaalle.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy