ÄKS

Kansanedustaja Honkonen: Teiden talvihoidon laatu on riittämätön

05.01.2018 12:02
Keski-Suomen tiestön talvihoito on ollut kuluneena talvena puutteellista. Suurimpana syynä tähän ovat vaativat olosuhdetekijät. 

 

– Ilmastonmuutoksen myötä talvista on tullut arvaamattomia. Tänä talvena on ollut paljon lunta yhdistettynä nollakeleihin ja lämpöaaltoihin, mikä on tehnyt teiden hoidosta haastavaa. Siksi teiden talvihoito on sopeutettava muuttuneeseen ilmastoon ja laatuvaatimuksia on arvioitava uudelleen, vaatii kansanedustaja Petri Honkonen.

Teiden talvihoito on puhuttanut viime aikoina paljon. Erityisesti maaseudun tiestö on ollut huonossa kunnossa talvikeleillä.

– On kestämätöntä, että maaseudulla ihmisillä on todella suuria vaikeuksia liikkua työmatkoja, kun tiet ovat huonossa kunnossa ja paikoin todella vaarallisia. Tähän asiaan on puututtava. Talvisääolosuhteiden muuttuminen on käytännön esimerkki ilmastonmuutoksen seurauksesta, jota on liian myöhäistä muuttaa, mutta johon on mukauduttava tekemällä tarpeellisia muutoksia. Tämä tarkoittaa sekä teiden talvihoidon laatuvaatimusten muuttamista että tarvittaessa resurssien lisäämistä, Honkonen sanoo.

Liikennevirasto päätti ennen joulua nostaa 600 tiekilometrin talvihoitoluokkaa pääväylillä tämän vuoden alusta. Tämä tarkoittaa puolta miljoonaa euroa lisää teiden talvihoitoon vuosittain.

– On äärimmäisen hyvä ja tärkeää, että tämän syksyn ja talven teiden huonoon kuntoon on reagoitu näin nopeasti ministeriössä. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä vaan niin kuin liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on itse todennut, tarvitsemme pitemmän tähtäimen suunnitelman, jotta teiden kunto ja turvallisuus voidaan varmistaa jatkossa. Lisäksi pääväyliin satsaaminen ei riitä vaan myös maaseudun teitä käyttävät autoilijat ansaitsevat turvalliset tiet, Honkonen toteaa.

 

Vastaa

  1. Tienkäyttäjä sanoo:

    Kyllä se on urakoitsijoiden laiskuutta ei mitään muuta.

  2. vihainen akka sanoo:

    Lauhat ilmat niin sohjoa ei saada pukattua pois.
    Täällä Likolahdessa pihaantulossa on kunnon lumiportit, lumet työnnetty tiepenkoille. Ulosajettaessa pihasta täytyy ajaan pitkälle maantielle jotta näkee onko auto tulossa sivusta ja läheltäpititilanteita on ollut.
    Piha-aurauksessa jyrsittiin maakerros. Keväällä voi olla kiinteistöhoidolla tasoittelua ja ruohonkylvöä tiedossa.
    Eikö kaupungilla ole enää kunnon välineitä eikä kunnon aurauksen ammattilaisia joilla myös silmää minne ja minkä näköisiin kasoihin niitä lumia lastataan.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy