ÄKS

Kansanedustaja Juho Kautto: Vastuullista ja inhimillistä talouspolitiikkaa

07.10.2019 13:31
Olen kovin kiitollinen, että valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto noteerasi talousarvioaloitteeni. Iso kiitos myös vasemmistoliiton Merja Kyllöselle, joka on jaksanut jaostossa Äänekosken puolesta puhua, sanoo Juho Kautto. Kuva Teijo Piilonen.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, äänekoskelainen kansanedustaja Juho Kautto pitää Rinteen hallituksen ensimmäistä budjettia konkreettisena osoituksena politiikan suunnanmuutoksesta.

 

– Nyt tehdään kaivattu täyskäännös, teemme vastuullista talouspolitiikkaa, mutta inhimillisesti. Ytimessä on nyt pääoman ja hyvätuloisten sijaan tavallinen ihminen.

Kautolle on tärkeää, että budjetti vähentää eriarvoisuutta. Perusturvaa ja eläkkeensaajien toimeentuloa parannetaan ja työttömiä rankaiseva aktiivimalli lakkautetaan.

– Perusturvan tasokorotuksella helpotetaan niiden ihmisten elämää, jotka saavat kaikkein pienintä työttömyysturvan peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea, kuntoutusrahaa tai sairaus- ja vanhempainpäivärahaa. Tämä on oikea linja aiemman leikkauspolitiikan sijaan.

Palvelujen kannalta elintärkeitä kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia kasvatetaan yli puolella miljardilla.

– Tässä paikataan edellisen oikeistohallituksen leikkauksia. Olen tyytyväinen voidessani sanoa, että ensi vuonna kuntien rahoitus kasvaa merkittävästi. Tämä on Keski-Suomen kunnille ja kuntalaisille tärkeä potti.

Kautto nostaa esiin myös koulutukseen ja varhaiskasvatukseen tehtävät panostukset.

– Koulutuksesta leikkaaminen oli edelliseltä hallitukselta vastuuton teko. Juuri koulutuksella turvataan tulevaisuutta ja kilpailukykyä. Se, että annamme nyt koulutukseen lisää rahaa on todellinen tulevaisuusinvestointi.

Liikennevaliokunnan jäsenenä Kautto on erityisen hyvillään siitä, että perusväylänpitoon tulee 300 miljoonan pysyvät korotukset, yhdessä muiden korotusten kanssa tämä tarkoittaa ensi vuodelle yli 350 miljoonan lisäystä. Rahalla parannetaan liikenneverkon kuntoa ja yhteyksiä koko maassa. Keski-suomalaisena hän iloitsee erityisesti Jyväskylä – Tampere rataosuuden saamasta suunnittelurahasta, jolla raideosuuden pullonkauloja poistetaan ja turvallisuutta parannetaan tulevaisuudessa.

– Alueen elinvoimaisuuden ja elinkeinoelämän kannalta liikenneverkon kunto ja väylähankkeet ovat ydinkysymys. Niin ihmisten kuin tavarankin sujuva liikkuminen arjessa on välttämätöntä, jos haluamme pitää Keski-Suomen vetovoimaisena ja menestyvänä.

Vastaa käyttäjälle JuudasPeruuta vastaus

  1. Ei hyvältä näytä sanoo:

    Vain hallituspuolueen politiikko puhuu kuten artikkelissa lukee. ”teemme vastuullista talouspolitiikkaa…” Valtion menoja lisätään ja velkaa otetaan. Nyt ei ole täysi lama, mutta ei mene kuitenkaan niin hyvin, että voisi henkseleitä paukutella. Pahimmassa tapauksessa olemme 3-4:n vuoden päästä samassa tilanteessa kuin 4 vuotta sitten, kun Sipilän hallitus aloitti. Otettu lisävelka tarkoittaa aina, että jälkipolvet joutuu sen maksamaan. Mutta jaksaako jälkipolvi innostua velanmaksusta? Meidän sukupolvi elää taasen velaksi. Voi olla, ettei jälkipolvi katso hyvällä meidän sukupolven syömävelkaa. Hyvillä lupauksilla voi aina yhdet vaalit voittaa, mutta viulut maksaa jälkipolvi.

  2. Mika sanoo:

    Velkaa velan perään. Vastuullista? Juhokin on aivopesty vallan alla.

    1. Paroni sanoo:

      Kyllä valtiolla rahaa riittää, nostetaan vain veroa ja hävitetään kaikki hyvitykset. Koko kansalle vaan raippaa, se on demareiden tapa

  3. 4711 sanoo:

    Olisikohan se tasapuolista vastuunkantoa jos pitkäaikaistyöttömät pistettäis töihin?

  4. marke sanoo:

    Juho

    Ei tässä ole arkirealismin kanssa mitään tekemistä.

    Takuueläkkeeseen 50 euron kuukausikorotus ja täyteen kansaneläkkeeseen 34 euron kuukausikorotus. On tuhansia eläkeläisiä jotka eivät saa edes takuueläkkeen tasoista eläkettä.

    Tälläkö poistetaan vanhuusköyhyyttä? Miten käy asumistuen ja miten se käytännössä toteutetaan,ei ole tietoa.

    Moni eläkeläinen asuu muualla kuin hyvien ja edullisten julkisten kulkuyhteyksien saavutettavissa ja joka viides eläkeläinen on maaseudulla pienituloinen.

    Se mitä mahdollisiin korotuksiin eläkeläisille ja muille tulee, haihtuu se kuin tuhka tuleen.
    Tuota polttoaineiden hinnankorotusta on vaikea ymmärtää.
    Polttoaineverotuksen myötä se vaikuttaa suoraan tankilla ja lämmitysöljyssä asumiskustannusten nousuun,vuokrat mukaan lukien.
    50 euroa lisää eläkkeisiin ja100 euroa lisää lämmitykseen,näin se menee.Veronkorotus iskee 200 000 pientaloon joista puolet omistajista on ikääntyneitä.
    Logistiikkakustannusten myötä kallistuvat elintarvikkeet,lisäksi tulevat sähkön siirtomaksujen korotus.
    Lääkkeiden omavastuu on 572 euroa ja moni on saanut maksuhäiriömerkinnän kun ei ole kyennyt maksamaan esim. sosiaalihuollon asiakasmaksuja.

    Kirjoitat ,”hallitus vähentää eriarvoisuutta”

    Samaan aikaan hyväpalkkaisten ministereiden ja heidän erityisavustajiensa määrä nosti hallituksen palkkamenot 77 prosenttilla, noin 4,4 avustajaa per. ministeri,vanhustenhoidon ja hoidettavien on pärjättävä 0,5:llä.

    1. luomuukko sanoo:

      olet aivan oikeassa. tämä on sitä inhimillistä talouspolitiikkaa

  5. 4711 sanoo:

    Ensimmäinen inhimillinen teko jonka Rinne teki oli se että nostettiin ministerien palkkoja, kun se Sipilän hallitus oli laskenut ne melkein ”köyhyysrajalle” ja lisäsi ”avustajien” määrää aivan älyttömästi. Seuraavaksi nostettiin polttoaineveroa jolla vaikeutetaan syrjäkylien asukkaita ja vaikeutetaan monen elinkeinon harjoittajan työtä, jolla on merkitys myös työllisyys asteen nousuun. Mutta onhan se varmaan hallituksen tarkoituskin että eletään käsi toisen taskussa. Tämä hallitus jättää tuleville sukupolville perinnöksi paljon VELKAA!

  6. 4711 sanoo:

    Olisi aivan sivistyksen mukaista että Herra Kansanedustaja Juho Kautto kommentoisi näitä palautteita ihan julkisesti jos kantti kestää. kyllä kritiikki pitää kestää ja jos on parannus ehdotuksia niin ne myös pitää kertoa.

  7. Juudas sanoo:

    Suomen valtio saa lainarahaa negatiivisella korolla kansainvälisiltä velkakirjamarkkinoilta. EKP:n ja kansallisten keskuspankkien tukiostot huomioiden valtion korkomenot voivat jopa laskea vaikka velkamäärä kasvaisi.
    Voisi laittaa tämän valtionvelkavalituksenkin oikeisiin mittasuhteisiin. Tai sitten voi piiskata itsensä raivoon vaikka ilman aihetta.

  8. Jari Tiehöylä sanoo:

    Ihmisten ja tavaroiden sulava liikkuminen voi tarkoittaa myös sitä, että kun ennen ajettiin yhdellä samansuuntaisella kaistalla tientukkona 80 kmh 100kmh rajoitusalueella niin jatkossa liikenne kulkee 80 kmh vauhtia kahdella uudelleenrakennetulla samansuuntaisella kaistalla.

    Tulevat kymmenet nopeudenvalvontakamerat takaavat äkkijarrutukset, alltoliikkeen, hissuttelun, polttoaineen kultuksen lisääntymisen ja niskavammat peräänajoista.

    Positiivinen työllisyysvaikutus saattaa jatkua jos joidenkin routakausien jälkeen päästään paikkaamaan tien reikiä ja korjailemaan tasoliittymien rakenteita.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy