ÄKS

Kansanedustaja Petri Honkonen: Maaseudun nuorten saatava ajokortti poikkeusluvalla 17-vuotiaana

07.11.2017 12:38
Suomessa 17-vuotiaan on mahdollista saada henkilö- ja pakettiauton kuljettamiseen tarvittava B-ajokortti Liikenteen turvallisuusviraston Trafin myöntämällä ikäpoikkeusluvalla.

 

Poikkeuslupaan tarvitaan tällä hetkellä kuitenkin erittäin painavia syitä, kuten perheessä sattunut kuolemantapaus tai vanhempien terveydentila.

–Mielestäni poikkeusluvan saamisen perusteita on ehdottomasti höllennettävä, vaatii keskustan kansanedustaja Petri Honkonen.

– Usein voi olla tilanteita, joissa 17-vuotias on jo merkittävässä roolissa perheyrityksessä, mutta opiskelee vielä samaan aikaan. Työn ja opintojen yhteensovittaminen on kuitenkin mahdotonta maaseudulla, jossa julkinen liikenne kulkee nykyään todella huonosti, Honkonen toteaa.

Poikkeusluvan saamisen helpottaminen auttaisi monia perheitä, joiden toimeentulo on riippuvaista täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevista nuorista perheenjäsenistä.

– Olisi tärkeää, että poikkeusluvan myöntämisessä huomioitaisiin nykyistä laajemmin eri elämäntilanteita yksilöllisesti.  Maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuu lukuisia yrittelijäitä nuoria, jotka ovat jo työelämässä kiinni ja opiskelevat vielä samanaikaisesti. Ajokortti helpottaisi näiden nuorten elämää ja arkea merkittävästi, Honkonen sanoo.

Honkonen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille tiistaina 7. marraskuuta.

 

Vastaa

  1. Mökin ukkko sanoo:

    On se vaikeaa. Perustuslain mukaan ihmisiä, myös nuoria, on kohdeltava yhdenvertaiseste. Ja yhdenvertaisuuden on toteuduttava myös asuinpaikasta riippumatta.

  2. Otto Normalverbraucher sanoo:

    Kannatetaan lämpimästi tätä ideaa. Meillä täällä Äänekoskella kaupunki voisi vallan mainiosti lisätä Hyvä arki – kampanjaansa ajokortin (+ autokoulu) kaikille 18 vuotta juuri täyttäneille. Edellytyksenä tietenkin, ettei nuori siirrä henkilöpapereita Turkuun (tai minnekkään muuallekkaan isompaan opiskelijakaupunkiin).

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy