ÄKS

Kansanedustajaehdokas Minna Kuusjärvi: Ihonvärin vuoksi ei saa tuomita

21.10.2018 10:45 (muokattu 22.10.2018 11:03)
Sinisten eduskuntavaaliehdokas Minna Kuusjärvi kantaa huolta nuorisosta. 

 

Sininen tulevaisuus asetti eduskuntavaaliehdokkaaksi Keski-Suomen Sinisten sihteerin ja Ääneseudun Siniset ry.n puheenjohtaja Minna Kuusjärven, 50. Hän toimii Äänekosken kaupungin tarkastuslautakunnassa ja on Sininen tulevaisuus rp.n puoluevaltuuston jäsen.

Minna Kuusjärvi lähti politiikkaan mukaan viime kunnallisvaalien aikaan, tuolloin vielä perussuomalaisten listalta. Vuonna 2017 kesäkuussa Jyväskylässä pidetty, dramaattiseksi kääntynyt puoluekokous sai Kuusjärven lähtemään mukaan sinisten kelkkaan. 

– Kun Halla-aho valittiin perussuomalaisten johtoon, muuttui kokouksen tunnelma lähes hurmokseen. Itselleni tuli tilanteesta ja vellovista huhuista niin paha olo, että lähdin pois kesken kokouksen. En hyväksy rasistisuutta, ja näytti siltä, että sitä on liikaa. 

Myös siniset ovat maahanmuuttokriittisyydestä tunnettuja. 

– Emme halua tänne liikaa hoidettavia, mutta pelkän ihonvärin vuoksi ei voida tuomita. Kaikille pitää antaa mahdollisuus, sillä jokainen on oma yksilönsä. 

Kuusjärvi ei ennättänyt olla pitkään perussuomalaisissa, ja hän jo ennätti ajatella poliittisen uransa päättyneen, ennen kuin se edes kunnolla pääsi vauhtiin. 

– Sinisten joukossa koen olevani omien joukossa. 

Varsinaisia vaaliteemoja ei puolue ole vielä julkistanut. Kirjanpitäjänä toimiva Kuusjärvi painottaa omissa teemoissaan yrittäjän aseman ja yrittämiseen kohdistuvien lakien ja byrokratian parantamista ja helpottamista. 

– Myös lastensuojelulakiin haluan muutosta. Mielivaltaisiin, sosiaalityöntekijöiden päätettävissä oleviin asioihin haluan muutoksia. Toivon myös poliiseille lisää resursseja tänne maakuntiin. 

Nuorten syrjäytyminen ja päihteiden, eritoten huumausaineiden lisääntynyt käyttö huolettaa. 

– Toivon paukkuja etsivään nuorisotyöhön, ja nuorille tukihenkilöitä. Toivottavasti saamme myös lisää oppisopimuspaikkoja. 

Kampanjointiin on puolueella pieni budjetti. Kuusjärvi ei aio lähteä paisuttamaan omaa vaalirahapussiaan. 

– Meillä on tulossa telttakiertueita, johon tulen osallistumaan. 

Tällä hetkellä sinisillä on Keski-Suomesta kaksi ehdokasta. 

– Uskon, että saamme vielä nimiä listaan. Meille on tavallaan rasitteena se, että olemme hallituspuolue. Myös siniset ovat saaneet kuraa niskaan hallituksen tekemistä ratkaisuista. Emme me ole yksinään olleet asioista päättämässä. 

Siniset ovat olleet vihreiden kanssa viime aikoina median suosikki – negatiivisessa mielessä. Ulkoministeri Soinin kannanottoja Kuusjärvi on miettinyt tarkasti. 

– Jokaisella saa olla oma mielipiteensä, myös ministerillä. Mutta missä mielipiteitä tuo julki, se on toinen juttu, Kuusjärvi kuittaa.  

Vastaa

  1. ossi sanoo:

    Hyvä siltä kuusien kätköistä on huudella taitaa olla äänestäjät vähissä ja jää vähiin on sen verta absurdia propagandaa…

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy