ÄKS

Kaupunginhallitus käsitteli Suolahden yhtenäiskoulun rakentamisasiaa – otto-oikeus tyssäsi tarkastamattomaan pöytäkirjaan

08.05.2017 17:45 (muokattu 08.05.2017 18:06)
Äänekosken kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan Suolahden yhtenäiskoulun rakentamisen edistymistä. Kokouksessa todettiin, että otto-oikeutta asiassa ei voida vielä käyttää, sillä teknisen lautakunnan pöytäkirjaa 3. toukokuuta pidetystä kokouksesta ei ole vielä tarkastettu.

 

Keskustelun jälkeen kaupunginhallituksen kesken vallitsi yhteisymmärrys siitä, että tarjoushintojen paisuminen kustannusarviota huomattavasti suuremmiksi on tullut kaikille yllätyksenä, eikä siihen ole voinut ennalta varautua. Samalla ymmärrettiin myös kaupunkilaisten huoli jo valmiiksi pitkittyneen rakennusurakan venymisestä edelleen. Hintojen nousu on kuitenkin suuruudeltaan niin merkittävä, että asia vaatii huolellista käsittelyä ja erilaisten vaihtoehtojen arviointia. Tavoitteena on päästä sellaiseen ratkaisuun, joka ei tarpeettomasti enää viivytä hankkeen aloittamista, mutta niin, että hanke ei myöskään muodostuisi kustannuksiltaan kohtuuttomaksi.

Asiaa käsitellään seuraavan kerran kaupunginhallituksen kokouksessa 22. toukokuuta, jolloin myös otto-oikeuden käyttäminen on mahdollista. Tätä kokousta varten valmistellaan laajemmin erilaisia vaihtoehtoja rakentamisen aloittamiseksi mahdollisimman nopeasti. Kaikkien vaihtoehtojen tulee olla yhteensopivia julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön kanssa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy