ÄKS

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juho Kautto: Valtuustoaloitteille enemmän huomiota

13.09.2017 12:11
Juho Kautto toivoo valtuustoaloitteiden saavan enemmän huomiota.
Valtuustoaloitteet ovat keskeinen osa demokratiaa, maanantaina niitä jätettiin käsiteltäväksi kolme kappaletta. 

 

Kaupunginvaltuuston kokouksessa jätettiin kolme valtuustoaloitetta jotka koskivat Suolahden ja Äänekosken uimahallien kesäaukiolojen porrastamista, Sumiaisten Taipaleentien kevyenliikenteen väylän rakentamista sekä paremmin saavutettavia terveydenhuollon palveluita.

Valtuuston puheenjohtaja Juho Kautto otti käyttöön uuden tavan ottaa vastaan valtuustoaloite. Kutakin aloitetta pohjustettiin lyhyellä puheenvuorolla eli niin sanotulla lähetekeskustelulla. Vaikka käytäntö ei olekaan hallintosäännön mukainen, haluaa Kautto pitää kiinni valtuustoaloitteiden tärkeästä sanomasta.

– Valtuustoaloite on keskeinen osa demokratiaa. Haluan pitää käytännön alustuksesta voimassa myös tulevaisuudessa. Ei näihin lyhyisiin puheenvuoroihin montakaan minuuttia kulu, Kautto sanoo.

Valtuustoaloitteet luetaan puheenjohtajan toimesta salin lehteriltä käsin. Tämän jälkeen aloitteen ensimmäisenä allekirjoittanut avaa aloitteen sisältöä vielä lisää.

– Lyhyt puheenvuoro, jotta asiaan saadaan vielä lisävaloa, Kautto linjaa.

Vastaa

  1. Juha Tapio Korhonen sanoo:

    Nykyisin kunnanvaltuustot ovat pelkkiä kumileimasimia. Päätös on jo faktisesti tehty ennen valtuustokäsittelyä. Valtuustoaloitteetkin ovat suurimmaksi osaksi pelkkää poliittista teatteria tai näytelmää. Moni asia luulisi järjestyvän pelkällä puhelinsoitolla virkamiehelle. Näillä suurimmaksi osasaksi joutavilla aloitteilla valtuusto ja yksittäiset valtuutetut tekee itsestään infantiilin. Päätöksiin pitää pystyä vaikuttamaan jo niiden valmisteluvaiheessa tai paremminkin jo ennen valmistelun alkamista.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy