ÄKS

Kaupunki aikoo perua valituksen puukartellijutussa – oikeudenkäynnit maksaneet kaupungille jo satoja tuhansia

31.05.2018 11:47
Äänekosken kaupunki suunnittelee luovuttavansa puukartellikiistassa. 

 

 

Suomessa on ollut vuosia käynnissä useiden oikeudenkäyntejä suuria metsäyhtiöitä vastaan. Oikeudenkäynneissä yhtiöitä on usean eri asianosaisen toimesta syytetty hintakartellin luomisesta raakapuun hankinnalle.

Metsäyhtiöt UPM-Kymmene Oyj, Stora Enso Oyj sekä Metsäliitto Osuuskunta ovat voittaneet puukartellioikeudenkäynnit jo neljästi, kolmesti käräjäoikeudessa ja kerran hovioikeudessa. Oikeus on todennut kartellin olemassaolon, mutta ei ole voitu todistaa, että kartellista olisi ollut ostajille haittaa.
– On todella epätodennäköistä, että tämä voidaan enää voittaa, hallintojohtaja Aleksi Heikkilä sanoo.
– Jos hävitään, niin on hyvä hävitä ennakkoon, että säästetään edes vähän rahaa, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Oikeudenkäyntiprosessi on maksanut Äänekosken kaupungille tähän mennessä noin 300 000 euroa.
– Mikäli asiaa jatkettaisiin, voisivat kustannukset nousta miljooniin euroihin. UPM-Kymmenen kanssa asia sovittiin keväällä ja pelkästään sillä olemme säästäneet noin 70 000 euroa, Heikkilä sanoo.

Hallintojohtaja esittää kaupunginhallitukselle, että se päättäisi peruuttaa Helsingin hovioikeudessa vireillä olevan valituksen kokonaisuudessaan.Tämä ratkaisu tarkoittaisi, että kaupungin osalta oikeudenkäynnit raakapuun hankintakartelliasiassa päättyisivät ja juttu jäisi käräjäoikeuden tuomion varaan Metsäliitto Osuuskunnan ja Stora Enso Oyj:n osalta.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 4. kesäkuuta. Lue esityslista kokonaisuudessaan täältä. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy