ÄKS

Kaupunki panostaa asukkaisiin: Luvassa halpoja tontteja, läppäreitä ja siistit kadut

02.11.2017 11:34 (muokattu 02.11.2017 11:35)
Kaupunki tarjoaa vaikka minkälaista karkkia ja porkkanaa niin nykyisille, kuin tulevillekin asukkailleen.
Äänekosken kaupunki julkaisi torstaina 2. marraskuuta Hyvä arki asukkaalle-etukampanjan, jonka tarkoitus on lisätä kaupungin viihtyvyyttä ja houkutella kaupunkiin uusia asukkaita.

 

Kaupunki aikoo ottaa haravan kauniiseen käteen ja lisätä viihtyisyyttä aivan arkisella ympäristön siisteydellä ja ylläpidolla. Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n kanssa siirrytään resurssipohjaisesta hinnoittelusta palvelupohjaiseen hinnoitteluun, minkä tarkoitus on kohdentaa rahoitus paremmin tiettyihin kunnossapidon puoliin.

– Katuja lakaistaan useammin, kaupungin sisääntulot siistitään ja ensi vuoden talousarviossa huomioidaan erityisesti liikenneympyrät joihin hommataan valaistusta, istutuksia ja taidetta, Suolahden satamaan on panostettu ja tullaan panostamaan. Viihtyvyys on myös uuden tekemistä, eikä vaan siivoamista kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo..

Kaupunkilaisten osallistaminen on osa uuden kauniimman Äänekosken ajatusta. Kaupunki tulee järjestämään siivoustalkoita, kilpailuja ja uudenlaisia tempauksia, joihin jokainen kaupunkilainen voi ottaa osaa.

Isompana houkuttimena tuleville äänekoskelaisille järjestetään tonttien alennusmyynti. Ensi vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana tontti irtoaa Äänekoskelta puoleen hintaan.

– Meillä on tällä hetkellä myös omarantaisia tontteja, mikä tarkoittaa sitä että alkuvuonna Äänekoskelta voi saada omarantaisen tontin 25 000 eurolla, kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen sanoo.

Myös lapsiin ja nuoriin panostetaan, jotta kaupunkiin saataisiin lisää lapsiperheitä. On juniorikorttia uimahalliin, harrastusrahaa, vauvarahaa, opiskelijastipendiä ja jopa leasing-läppärit kaikille lukiolaisille!

– Jos ikäjakaumaa meinaa muuttaa, on panostettava lapsiin ja nuoriin, Tuononen toteaa.

Myös ajatus koululaisten ilmaisesta joukkoliikenteestä nousi pöydälle, muttei tällä hetkellä näytä toteutuvan.

– Asiaa tutkitaan, mutta kyseessä ei ole mikään helppo homma, sillä meillä toimii markkinaehtoinen joukkoliikenne. Olemme olleet yhteydessä muun muassa Pieksämäelle, jossa tällainen systeemi on käytössä, mutta sielläkään ei homma ole ihan ongelmatonta, Tuononen sanoo.

Ideoita on heitelty virkamiesten ja päättäjien kesken täysin vapaasti, eikä ideointia aiota lopettaa.

–  Emme jää tuleen makaamaan. Näitä ideoita tarkennetaan ja kehitellään kokoajan lisää. Emme usko, että nämä keinot ovat itsessään käänteentekeviä, mutta kyllä näiden uskotaan auttavan elämän sujumista. Ei kukaan ehkä pelkästään näiden asioiden takia tänne muuta, mutta eivät ne kyllä negatiivisestikaan vaikuta, Tuononen tuumaa.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 6. marraskuuta. Lue esityslista kokonaisuudessaan täältä.

 

Vastaa käyttäjälle Anneli paalanenPeruuta vastaus

  1. Hannu Liimatainen sanoo:

    Hyviä ehdotuksia, lapsiin ja nuoriin kannattaa satsata! Heissä on tulevaisuus

    1. pk sanoo:

      Eivät lapset kuitenkaan keskenään asu! Lapset ja nuoret tarvitsevat myös sen kodin ja vanhemmat, jotka taas tarvitsevat työtä pystyäkseen elättämään perheensä ja näin pitämään myös kaupungin palvelut elinvoimaisina.

  2. Jouko sanoo:

    Toivottavasti nyt kun uuden tehtaan rakennus on päättymässä niin Äänekosken vuokrataso palaa järkeväksi. Kun on seurannut nettisivuilla asuntoilmoituksia, ei todellakaan ajatustakaan muuttaa Äänekoskelle, jossa 35 neliön yksiön vuokra 1200 € !

    1. K sanoo:

      Kaipa tajuat, että vuokratason määrää markkina. Säästä ja osta oma talo, jossa asumiskustannukset kaikkineen alle 500/kk.
      Typerys maksaa vuokraa.

  3. pk sanoo:

    Työpaikkoja tänne tarvitaan. Ei siinä läppärit paljon auta, jos käyttäjiä ei ole. Kukaan ei täältä myöskään tonttia osta, jos työpaikka on muualla, ei tämä niin loistopaikka ole, lisäksi kulkeminen esim. Jyväskylään on tavattoman hidasta nykytiestön vuoksi.

    Tukekaa myös pienyrittäjyyttä.

    Hyvä pohja kasvattaa sitten muutakin. Mutta jos pohjatyö on persiillään, ei mikään kasva eikä muutu.

    1. HP sanoo:

      Henkistä hyvinvointia ja myötätuntoista asenneta pienyrittäjät tarvitsee. Toisin on Suurteollisuus – siellä eletään tunteettomuuden vallassa, siellä suutyöpaikoissa kukaan yksilöihmisenä ole mitään.

  4. Tiina sanoo:

    Olisi kiva jos iltaisin voisi liikkua vastuilla kaduilla. Säästökohde väärä, kun osa katuvaloista sammutetaan 22.30, pitäisi ajatella turvallisuutta

  5. Mika sanoo:

    Laittakaa ne kadut ja julkisivu ennen kuntoon. Lakaiseminen ei auta, koska kaupunkikuva on todella karussa kunnossa. Sitä ei ihmehöttö pelasta.

  6. K sanoo:

    Kuka sinne muuttaa kun työtä ei ole? Eikä lapsille peruskoulun jälkeen kuin pari opiskelumahdollisuutta. Kaikki eivät perushoitajiksi halua ja lukio ei anna pätevyyttä mihinkään.
    Puhumattakaan olemattomasta joukkoliikenteestä edes Jyväskylään. Lättähattu helpottaisi pendelöintiä, ruuhkainen nelostie ja järjettömät lipunhinnat muodostavat tulpan kunnan kehitykselle Jyväskylän nukkumalähiönä.
    Mitä teet rantatontilla, kun perhe hajoaa tuuleen lasten täyttäessä 15-18 vuotta? Takaisin eivät tule, kun töitä ei ole jne.

  7. 220 työhakemusta sanoo:

    Edelleen ihmettelen suuresti mitä konkreettista työllisyystyöryhmä on tehnyt työttömyyden helpottamiseksi? Kannattaisi ottaa Keulinkiltä oppia. Ei ole enää ELY eikä – työllisyystyöryhmä elvistellyt, että kunhan BTT tehdas projekti alkaa, niin yksikään ammatti-ihminen ei jää työttömäksi. Montako paikallista ihan oikeasti työllistyi ko. projektiin?
    Mistään ei saanut edes tietoa niistä urakoitsijoista, että olisi voinut suoraan kysyä heille töihin. LV, LT, VIRO, ja muut idän ihmeet työllistyivät ”suomalaisen” firman alihankkijan työntekijöinä. Kusetus paikallisten työllistymisestä ei ollut 6-0 vaan 10-0.
    Hyvä kun nuorten opiskeluun satsataan, mutta jos kotona on tiukkaa ja molemmat vanhemmat työttömiä (huom. ei omasta halustaan), niin heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Vanhemmat kokopäivätyönä survovat satoja hakemuksia ympäri pitäjää, toivossa, että työllistyy johonkin naapurikuntaan. Jos paikka sieltä napsahtaa, niin muuttoauto kurvaa hyvin äkkiä pihaan. Tosiaan tuossa listassa ei taidettu tätä ”kuumaa perunaa” työttömyyttä käsitellä ollenkaan.

    1. M sanoo:

      Kaikki virkamiesten ja päättäjien valinnat/päätökset tulisi myötävaikuttaa asukkaiden verojen ja maksujen alentumiseen, esim. Energian sähkö-, vesi- ja kaukolämpö. Sitten kaupungin tulisi onnistua markkinoimaan, että täällä on edullisempaa asua, nyt ja myös tulevaisuudessa. Tällöin esim. täällä vain työssä käyvät alkaisi oikeasti puntaroimaan tänne muuttamista.

  8. Kun huutaa oikein, metsä vastaa sanoo:

    Katuja lakaistaan lisää eli työllistetään kaupungin omaa firmaa. Ostavat sitten uusia hiljaisempia laitteita.
    Taide ympyröissä maksoi Laukaassa maltaita. Kolmikulman taiteet hidastavat pelastuslaitosta, sillä he ajavat suoraan, kiertäminen hidastaa.
    Nuoriin panostetaan. Joko nyt Spotti on kaikkina iltoina? Siirtyykö se keskustaan?
    Sosiaalitoimi voi mennä opiskelemaan valtakunnallisia ohjeita, jotta Äänekosken vähävaraisilla olisi samat oikeudet kuin muuallakin.

  9. Anneli paalanen sanoo:

    Laukaa teki tämän jo aikaa sitten. Äänekoskella asuvat vain ei ole huomanneet. Minä ajan Jyväskylään usein Laukaan kautta.

    1. pk sanoo:

      Teki minkä?

      Laukaan tiestö on etenkin Suolahden jälkeen huonoa, ei sitä kautta Jyväskylään kyllä kukaan jatkuvasti viitsi ajaa. Matka kestää vieläkin kauemmin kuin nelostietä mennen. No, tietysti jos on aikaa toista tuntia suuntaansa hinkata, niin mikäs siinä…

  10. heluna sanoo:

    mulle kun on yks lysti näyttääkö aina siistiltä, oisko jo aika rakentaa uusia rivitaloja vuokra. niistä on kysyntää. ei kaikilla ole mahdollisuus tontteihin. ja kaikki vanhat kulahtaneet kerrostalot maan tasalle. ja työtä. kaupunki vois tarjota työtä sellaiselle alalle jonka antoivat aikoinaan muualle…..

  11. vuosi 2017 sanoo:

    Olisikohan NYT JA VIHDOINKIN Äänekosken ”vasureiden” alkaa ajatella että pitäisi saada lisää yrityksiä, kun ne ovat ainoita jotka todella lisäävät A. asukaslukua B vähentävät työttömyyttä C lisäävät verotuloja D tuovat niitä ”ilmaisia palveluita” (lue muiden maksamia)

    1. pk sanoo:

      Niinpä. Mutta kun se raha tulee seinästä ja sähkö töpselistä, mitä sitä nyt työllisyyttä miettimään – tuohan se on vihervasemmiston ajatusmaailma.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy