ÄKS

Kaupunki siistii ratapihoja Suolahdessa

14.08.2019 15:12

Suolahden Wanhan aseman ja veturitallien ratapihoja siistitään tällä viikolla. Alue oli kesän aikana päässyt pahoin heinittymään, ja muun muassa koivun versot olivat ottaneet ratapihasta vallan.

Alueen siistimisen toteuttaa Äänekosken Työpajan kiinteistöryhmä.

─ Siistimme trimmereillä koko ratapihan alueen Wanhalta asemalta veturitalleille ja junavaunuista vielä noin 150 metriä eteenpäin vaneritehtaalle päin. Myös venepaikat ja veturitallien edusta siistitään, työpajan työsuunnittelija Kari Suutari kertoo.

Kiinteistöryhmän toimenkuvaan kuuluvat muun muassa erilaiset raivaus-, metsänhoito- ja pihanhoitotyöt. Työpajan ryhmä on siistinyt aseman aluetta jo muutamana aikaisempana vuonna.

─ Tänä kesänä tilaus alueen siistimiseen tuli tavallista myöhemmin. Edellisinä vuosina alue on siistitty jo alkukesästä, Suutari toteaa.

Kaupunginpuutarhuri Tiina Nejlik toteaa, että alueen hoito on tänä kesänä jäänyt ajankohdaltaan myöhäisemmäksi kuin aikaisemmin.

─ Pahoittelemme alueen hoidon viivästymistä. Työpajan kiinteistöryhmä otti tehtävän innolla vastaan ja he tekevät arvokasta työtä ratapihan kuntoon saattamiseksi, Nejlik sanoo.

Työt Wanhan aseman ratapihan ja veturitallien seudun siistimiseksi jatkuvat noin viikon verran.

Vastaa

  1. kira sanoo:

    siistisitte kaikki suuret puut asuntojen läheltä. joku myrsky vielä kaataa ne talojen päälle. vuokra talojen. sitten leikataan ihmisten näköeste aidat tähän aikaan. nyt maan tasalla kun just oli niin hyvä suoja tielle. en tarkoita tätä porukkaa, mut kaupunki vois vähä satsata tarpeelliseen ei tarpeettomaan.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy