ÄKS

Kävelyllä ollut sumialaisnainen koki yllätyksen jouluaattona – matka jatkui konepellillä

28.05.2015 18:10 (muokattu 28.05.2015 18:11)

Keski-ikäinen sumialaisnainen koki melko ikävän, väkivaltaisen yllätyksen ollessaan kävelyllä pikkutiellä Äänekoskella jouluaattona viime vuonna. Yllätyksen seuraamuksia puitiin torstaina Keski-Suomen käräjillä.

Kyseessä oli päälleajo. Nelostien läheisyydessä Petomäessä tapahtuneesta rikoksesta oli syytettynä noin 75-vuotias äänekoskelaismies.

Nainen oli kävelemässä pikkutietä pitkin, kun henkilöautolla liikkeellä ollut mies yhtäkkiä tormäsi häneen. Tiellä olisi ollut tilaa ohittaa nainen turvallisesti, mutta siitä huolimatta mies ajoi naisen päälle.

Osuman seurauksena nainen kaatui osittain auton konepellin päälle. Nainen kulki muutaman metrin ajan pellillä, kunnes luiskahti alas auton apukuskin puoleiselta kyljeltä.

Onnettomuus aiheutti naiselle kipua. Syyttäjä vaatii kuskille sakkoja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kirjallisena todisteena oikeudessa esitettiin kuskin allekirjoittama asiakirja, jossa hän tunnustaa osuneensa naiseen.

Oikeus antaa ratkaisunsa asiassa kesäkuun puolella.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy