ÄKS

KeiteleJazz 2018 NYT!: Hovitaitelija

15.04.2018 10:03
Ari Liimatainen on jälleen luonut upean uuden jazzkuva, joka komeilee uudessa jazzpaidassa!
 Ari Liimatainen on luonut KeiteleJazzien tunnuksina tunnetut upeat maalaukset jo vuodesta 1997 saakka.

 

– Kun lähdin mukaan jazzien toimintaan, menin sanomaan, että voin minä kuvankin piirtää. Piirsin sen pilliin puhaltavan ukon tussikynällä ja meni heti ekalla kerralla niin hyvin, että kelpuuttivat tekemään moisia uudestaankin, Liimatainen sanoo vaatimattomasti.

 

LIIMATAINEN ON LUONUT toinen toistaan upeampia jazzhahmoja jo niin monta, ettei kokeneinkaan jazzkonkari kaikkia voi muistaa. Omaksi lempikuvakseen Liimatainen sanoo vuoden 1999 jazztunnuksen, jossa viisihenkinen jazzpumppu soittaa mielensä kyllyydestä.

Mistä ihmeestä löytyy ideat joka vuosi uuteen silmiä hivelevään jazzia tihkuvaan kuvaan?

– Niissähän on ollut paljon itse festivaalin kohtalosta kertovia teemoja: joskus on nosteltu soittajia järvestä ja kerran kuvassa oli feeniks-lintu haikarana, mikä kertoi siitä, miten homma melkein kaatui, mutta syntyi lopulta uudelleen.

Tuo kyseinen Jazz-feeniks tuo mieleen hyvän tarinan, siitä, miten arvostettu hovitaitelijakin saa välillä kritiikkiä.

– Olimme jazzeilla pystypöydän ääressä, kun eräs herra sanoi ”Yleensä oon tykännyt näistä kuvista, mutta tämänvuotinen on kyllä ihan paska. Kuka näitä tekee?”. Kaveri vieressä osoitti minua ja sanoja hautasi nopeasti pään käsiinsä, Liimatainen nauraa.

 

TEEMOJA ETSITÄÄN myös ajoittain bändikattauksesta: rumpalivirtuoosien oltua päätähtinä on julisteesta löytynyt rummut ja Jethro Tullin kunniaksi jazztunnuksessakin soi huilu.

– Saksofoninsoittajanainen meni väärälle vuodelle, kun Colosseum ei päässytkään sinä vuonna vaan tulikin vasta seuraavana vuonna. Valmiiksi tehdyssä kuvassa oli ikään kuin Barbara Thompson.

Vuoden 2018 jazztunnus on totisempi ja aikaisempaa rajumpi.

– Tein tämän vähän piruuttani. Toin ehdolle tämän ja yhden perinteisemmän ja tämän valitsivat. Tässä on tuommoinen totinen basisti ja tein vähän värikokeilujakin, Liimatainen kertoilee.

 

LIIMATAISEN TAIDE koreilee virallisissa jazzpaidoissa, joka on tietysti koko kesän halutuin vaatekappale. Jazzpaitoja on myynnissä jo nyt! Mikäli Liimataisen taide kiinnostaa enemmänkin, on hyvä suunnata jazzien aikaan Hoikkassaliin, jossa miehellä on tuttuun tyyliin esillä muutakin kuin jazz-aiheista taidetta.

Liimatainen kuuluu jazzeilla jo lähes kalustoon ja odottaakin innolla tämän vuoden festivaalia, varsinkin kun viime vuosi jäi väliin.
– Tuntui, että jotain puuttui koko kesästä. Nyt odotan lauantai-iltaa, vaikka perjantaikin on varmasti hieno.

Haluatko oman jazz-paidan?
Soita jazz-infoon 045 134 3442 ja lunasta omasi!
Hintaa paidalla on 20 euroa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy