ÄKS

Keitelejazzien palaute 100% positiivista

16.07.2018 15:50
Torstai-illan jazzyleisö oli toivottua vaatimattomampi.
Vuoden huokaustauon jälkeen järjestetyt Keitelejazzit on saatu päätökseen ja järjestäjät ovat tapahtuman kulusta hyvillä mielin.

 

– Palaute on ollut 100% positiivista. Perjantaina ja lauantaina oli paikalla paljon ulkopaikkakuntalaisiakin, jotka olivat tosi tohkeissaan, kertoo Äänekoski Jazz Ry:n toiminnanjohtaja Jukka Vehkala.

Keitelejazzit vetivät rantaan toivottua vähemmän yleisöä. Mikäli mukaan lasketaan Äänekosken Energian ilmaiskonsertti, yleisömäärä nousi himpun yli 3 000, kun toiveissa oli yli 5 000 hengen yleisö.
– Kovimmalla illalla, eli torstaina lipunmyynti oli valitettavan heikkoa.

Ongelmana olivat muun muassa kehnot säät ja torstain esiintyjien täysi keikkakalenteri.
– Moni bändeistä oli lähistöllä keikalla lähiaikoina, joten ihmiset ovat katsoneet sään mukaan minne menevät katsomaan. Säälle me ei tietenkään voida mitään.

Vielä ei voi puhua tulevaisuudesta, kuin sen verran, että yhteistyökuvioita tullaan kartoittamaan uudelleen.
– Lipunmyynnin riskit pitää saada pienemmäksi. Tämmöinen riski ei enää kannata, Vehkala sanoo.

 

Jäikö jazzpaita ostamatta? Jazzpaitoja ja Keitelejzz-kangaskasseja voi ostaa kaupungin kulttuuritoimistolta Painotalolta huokeaan 10 euron hintaan.

Vastaa käyttäjälle ElliPeruuta vastaus

  1. Ari Baas sanoo:

    Positiivinen palaute siitä, että kesätapahtumia Äänekoskella järjestetään. Mutta ongelmiakin oli, kuten rajoituksista tiedottaminen. Itse törmäsin tähän. Kädessäni oli juuri kaupasta ostettu, sinettikorkissa oleva vesipullo. Ei löytynyt nettisivuilta tekstiä, että vesipullo olisi kielletty kuin vasta lauantaiaamuna asiasta huomautettuani. Vesipulloni näytti olevan koko tapahtuman vaarallisin esine ja epäilipä joku ”järjestyksenvalvojista” että siinä saattaisi olla jopa pommi. Minulla kiehahti ja viimeistään siinä vaiheessa päätin, että jätän seuraavan päivän väliin.

    Äänekosken tähän mennessä parhaiten järjestetyt kesätapahtumat ovat olleet ehdottomasti suviseurat ja Sumiaisten rautalankafestivaalit. Molemmissa riitti väkeä, ensimmäisessä n. 84000 ihmistä ja jälkimmäisessä 1300-1400 ihmistä, paljon enempää ei olisi festivaalialueelle mahtunut. Alkoholia ei tarjoiltu, mistä minulta isot lisäpisteet. Ihmiset siis tulevat tapahtumaan, vaikka kaikkialla ei alkoholianniskelua olekaan.

    Ehkä jazzien kannattaisi erikoistua vaikkapa progressiiviseen rockiin ja jazziin ja jättää yksi päivä pois. Nuo torstai-illan esiintyjät näkee suven aikana kymmenissä muissakin tapahtumissa ja kilpailu on kovaa! Kannattaako tarjota samaa kuin muutkin?
    Sellaista tapahtumaa ei Suomessa eikä myöskään pohjoismaissa juuri ole. The Aristocrats esimerkiksi veti 2016 Äänekoskella sellaisen keikan ettei kovin usein ole täälläpäin nähty, täysi tupa painotalolla. Vesa Aaltonen Progeband ja Gong olivat mainioita. Wigwam Revisitedin tilalla olisi voinut olla vaikkapa Sammal – niminen bändi ja esim. Circle on yllättävän tunnettu jo maailmallakin ja heavypuolelta Liquid Wolf on arvostettu maamme rajojen ulkopuolellakin.
    Puolalainen huippubändi Riverside käy säännöllisesti Jyväskylässä keikalla, miksei myös Äänekoskellakin Jyväskylän sijaan?

    1. En persson sanoo:

      Kyllähän niitä neuvojia on , kannattaisi siirtyä noilla tiedoilla tekijäksi. Siitä huolimatta hyvä yritys Jazzi porukalta, jatkoa.

      1. Sonja Rajanen sanoo:

        Eihän tässäkään neuvomisesta ole kyse, vaan kehitysehdotuksista. Eikö ne kannattais käydä läpi ja toteuttaa parhaat?

        Mielestäni Jazzit eivät ole pysyneet ajassa kiinni. Muualla festarit ovat kehittyneet huikeasti puitteiltaan, tarjoiluiltaan ja oheistapahtumillaan.
        Näihin festarikävijät ovat tottuneet, ja tässä valossa Keitelejazzit näyttävät auttamattoman keskenkertaisilta.

        Tosiaan yhteistyökumppaneita etsimään ja sitä kautta ammattimaisuutta ja oheisviihdykettä runsaasti mukaan!

        1. Elli sanoo:

          Samaa mieltä puitteista, erityisesti ruokatarjontaan voisi tulevaisuudessa panostaa/miettiä uusia kuvioita. Ja oheistapahtumiin, keskuspuistoissakaan ei tainnut tänä vuonna tapahtua mitään jazzien aikaan?
          Lauantain esiintyjistä vielä kiitokset, oli hieno ilta!

  2. tulipahan mieleen niitä näitä sanoo:

    Jatsien aikaan hehkutettiin kuinka esiintyjät kehuivat rantamaisemia, no ok joo mutta kauniinpiakin on nähty. Ja olipa se mikä bändi tahansa niin Keitele jazz tänä päivänä jää toisten isompien jalkoihin, niissä vaan on parempi meininki. Keitele jatsit on vaan niin kämänen tekohengityksellä käyvä tapahtuma.
    Kävin katsomassa Suviseurat myös vaikken niin uskovainen olekaan. Miten heillä oli niin puhdas teltta. Jatsiteltta on likainen, tolpista maali lähtenyt. Tuo teltta on ollut jo monta vuotta p****nen, eikö sitä mitenkään saa pestyä.

    Keskustassahan tuo jatsi ei näkynyt mitenkään, en ainakaan huomannut. Keskustori oli tyhjä, sekin vaikuttaa jos olisi tavallaan sisäänheittäjä.

    Tuosta juomien kaatelusta kans kuulin että yhden pikkulapsen tuttipullo olisi tyhjennetty. Tällaisella paikkakunnalla? Onkohan tullut katsottua liikaa kyttäsarjoja.

  3. Jazzin ja progen ystävä sanoo:

    Aina kun, kun joku taho järjestää jotain, kommentoijia ja parempia osaajia riittää. Kuitenkin uudella kokoonpanolla saimme kelpo tapahtuman. Aina voi parantaa ja kehitellä parannuksia. Perinteitäkin on hyvä kunnioittaa. Joka vuotiset ystävämme kotiseudultani ovat aina olleet tyytyväisiä. Hotelli Hirvi on heidät majoittanut ja he ovat varanneet majoituksen aina vuosi etukäteen. Hirveen he ovat olleet myös tyytyväisiä ja nämä jazzmaisemat ovat aina saaneet kiitosta. Säihin ei kukaan aina voi olla täysin tyytyväinen. Joku esiintyjä voi joskus olla pettymyskin, mutta sen on taas korvannut muut huippuhyvät esiintyjät. Kokonaisuus oli tänäkin vuonna ainakin 7 1/2, ehkä jopa 8-.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy