ÄKS

Kengät veks ja nurtsille – Lose the Shoes tulee taas!

08.06.2019 11:32
Kesällä 2014 peleissä nähtiin jalkatyön lisäksi myös yläpään toimintaa.
Varokaa varpaitanne, sillä kohta pelataan taas jalkapalloa paljasjaloin.

 

Vuonna 2011 Sumiaisten Pallon porukoissa keksittiin niin sanottu rahankeruuhomma. Idea jalostui, ja niin syntyi ilman kenkiä pelattava jalkapallo-ottelu, joka kantaa nimeä Lose the Shoes. 

– Se ei osoittautunut rahansammoksi, vaan persnettohommaksi ja hauskanpidoksi, kertoo idean alkulähteenä ja generaattorina toimiva Jasu Rossi. 

Rantapuistossa pelattiin joka kesä paljain varpain vuoteen 2016 saakka, ja joka kerran mukana oli 10 joukkuetta, aina vuoteen 2016 saakka. Parin vuoden tauon jälkeen ja kovan kysynnän päätteeksi Rantapuistossa pelataan taas, 17. elokuuta. Järjestelyistä vastaa Pukkimäki Osuuskunta. 

– Tauko johtui lähinnä siitä, että muutin pois paikkakunnalta. Kysyntää on ollut sen verran, että kahden kentän sijasta pelataan nyt kolmella kentällä ja joukkueita otetaan mukaan täysi tusina, Jasu sanoo. 

KYSEESSÄ on Jasun mukaan ”duudsonjuttu” ja ”hölömöä uhkarohkeutta”.

– Ei pitäisi retostella, mutta kyllähän se aina vähän sattuu, kun palloa potkitaan ilman kenkiä. Vaikka joukkueet pelaavat tosissaan, pysyy virne suupielessä. Pelataan kiltisti eikä ketään telota tahallaan, Jasu sanoo. 

Edellisvuosina on joukkueista löytynyt aktiivisia jalkapallon pelaajia ja penkkiurheilijoita, sillä Sumiaisten Pallon mottona on ”kaikki pelaa”. Lose the Shoes toimii saman lipun alla. 

– Kaljamahat ja sixbackit mahtuu mukaan. Joukkue saa olla minkä kokoinen tahansa, mutta pelatessa tulee kentällä olla vähintään kolme pelaajaa ja maalivahti, ja vaihtoja saa tehdä milloin lystää, Jasu vinkkaa. 

KENTÄN KOKO on 12×18 metriä. Liukutaklaukset ovat kiellettyjä, mutta muuten säännöt samat kuin jalkapallossa. Peliaika on 2×12 minuuttia, finaalissa 2×15 minuuttia. Peliasu tulee olla yhtenäinen ja siveellisyysrajat täyttävä. Varusteista kengät ja säärisuojat ovat kiellettyjä.

– Herkkäjalkaiset saavat pelata sukat jalassa ja jalkojen teippaaminen sallitaan, ja jokainen pelaaja vastaa itse vakuutusturvastaan ja varpaistaan. Konsepti on hauska ja tarkoitus on pitää hauskaa. Kokemuksen mukaan tässä on onnistuttu erinomaisesti.

– Nyt yritämme tehdä tapahtumasta vielä napsua verran paremmin kuin aikaisemmin, Jasu tuumaa.  

Helsingissä asuva Jasu on pohtinut Lose the Shoesin rantautumista myös jollekin toiselle paikkakunnalle. Kotiseutu vetää kuitenkin pidemmän korren. 

– Äänekoski on aina Äänekoski, ja jälkipyykki pestään Pub Markuksessa paikallisten bändien tahtiin. Lose the Shoes on itselleni tärkeä juttu myös siinä mielessä, että se kerää omaa ikäluokkaa saman pöydän ääreen. 

Lose the Shoes Rantapuistossa 17.8. Ilmoittautuminen käynnissä: www.losetheshoes.fi

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy