Kesäkelillä koiran paikka ei ole autossa – tee näin, jos huomaat kuumuuteen jätetyn lemmikin


Koira ei pysty säätelemään lämpöään kuten ihminen, joten pilviselläkin säällä auto voi käydä äkkiä liian tukalaksi.

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto muistuttaa, että koiran jättäminen kuumaan autoon voi aiheuttaa koiralle lämpöhalvauksen tai jopa kuoleman.

Parkkipaikalle autoon jätetyt koirat ovat edelleen jokakesäinen ongelma. Ikkunoiden raolleen jättäminen ei auta.

– Auton sisälämpötila nousee vaarallisen korkeaksi nopeammin kuin moni tajuaa. Myös pilvisellä säällä auton sisälämpötila voi nousta hengenvaaralliseksi tai vähintäänkin tukalaksi. Koira saa lämpöhalvauksen huomattavasti helpommin kuin ihminen, sillä se ei kykene säätelemään elimistönsä lämpöä ihon kautta hikoilemalla, kertoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.

Vuosien kampanjointi näyttää tuottaneen jonkin verran tulosta.

– Useiden toimijoiden mukaan lämpöhalvaustapaukset ovat vähentyneet viime vuosina, mikä on ahkeran kampanjoinnin ja sosiaalisen median ansiota, Pulli kiittää.

Koira kuumassa autossa­ – miten toimia?

Jos huomaa koiran tai muun eläimen yksin autossa lämpimällä säällä, apua on haettava heti. Esimerkiksi kaupassa voi pyytää kuuluttamaan auton omistajaa.

Tilanne on vakava, jos koira ei enää läähätä ja ole levoton, vaan makaa apaattisena. Jollei auton omistajaa löydy nopeasti, on otettava yhteyttä poliisiin, joka voi tarvittaessa murtautua autoon.

Ensiapuna lämpöhalvauksen saanut koira siirretään varjoon ja kastellaan haalealla vedellä. Jos koira pystyy juomaan, sille tulee antaa viileää juomavettä.

Koira kannattaa viedä eläinlääkärille, vaikka se virkoaisikin. Matkan ajaksi koira kääritään viileään ja märkään pyyhkeeseen.

Joissakin uusissa autoissa ilmastoinnin voi jättää päälle, vaikka auto ei ole käynnissä. Tällöin auton ikkunaan on hyvä kiinnittää lappu kertomaan asiasta ohikulkijoille.

Vastaa