ÄKS

Keski-Suomen kansanedustajat: Äänekosken uudelle poliisiasemalle saatava rahoituspäätös

18.02.2019 14:15 (muokattu 18.02.2019 14:16)
Äänekoskella oli poliisiasema. Uutta on saatu odottaa jo turhan kauan.
Keski-Suomen kansanedustajat vaativat Äänekosken uuden poliisiaseman rahoituspäätöksen hyväksymistä valtiovarainministeriössä Poliisihallituksen ja sisäministeriön esityksen mukaisesti.

 

Tarvittavat päätökset tulee tehdä kuluvan kevään aikana, jotta rakentamiseen liittyvä suunnittelu voi edetä keskeytymättä ja uusi poliisiasema on käytössä vuonna 2020.

Keskisuomalaiset kansanedustajat muistuttavat, että Äänekosken kaupunki on ollut ilman täyden palvelun poliisiasemaa jo vuodesta 2013, koska silloiset tilat todettiin sisäilmaongelmien vuoksi käyttökelvottomiksi. Äänekosken ja Saarijärven-Viitasaaren seuduilla asuu lähes 51 000 ihmistä ja laaja alue kattaa neljänneksen Sisä-Suomen poliisilaitoksen koko toiminta-alueesta. Kunnollisten tilojen puuttuessa pidentyneet välimatkat kuormittavat poliisin toimintaa ja henkilöstön hajasijoittaminen vaikeuttaa muun muassa ryhmissä tehtävää rikostutkintaa ja esimiestyötä. Lisäksi Jyväskylän poliisivankila on ollut suljettuna vuoden 2018 alkupuolelta lähtien, mikä on entisestään hankaloittanut poliisitoiminnan järjestämistä pohjoisessa Keski-Suomessa.

Äänekosken uutta poliisiasemaa suunnitellaan pilottina uudenlaisesta monistettavasta ja kevytrakenteisesta poliisiasemasta. Kustannustehokasta mallia voidaan hyödyntää myöhemmin vastaavanlaisten uusien poliisiasemien suunnittelussa.

Keski-Suomen kansanedustajat painottavat, ettei rahoituspäätöstä voi enää pitkittää. Äänekosken uusi poliisiasema tarvitaan, jotta poliisin toiminta ei toimitilojen puutteen vuoksi vaarannu pohjoisessa Keski-Suomessa.

 

 

Vastaa

  1. mau sanoo:

    Keski-Suomen kansanedustajat vaativat sitä sun tätä nyt, vaalien kynnyksellä. Miksi yksikään heistä ei avannut suutaan kuluneitten kolmen ja puolen vuoden aikana ? Toimittajat, kun kuuntelette heidän lupauksiaan, kysykää; mistä rahat kaikkeen ?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy