ÄKS

Keski-Suomen Kokoomuksen syyskokous kirjasi kannanoton ja teki valintoja – Olli Jämsén jatkaa piirihallituksessa

27.11.2019 12:37
Lotta Ahola jatkaa Keski-Suomen Kokoomuksen johdossa.
Keski-Suomen Kokoomus piti sääntömääräisen syyskokouksen Keuruulla. Kannanotossa ollaan huolissaan hallituksen toimista, jotka vähentäisivät työpaikkojen määrää Suomessa. 

 

Piirikokous sai vieraakseen ensimmäistä kertaa Keski-Suomessa vierailleen puoluesihteeri Kristiina Kokon, joka kuunteli tarkalla korvalla keskisuomalaisten ajatuksia puolueen linjoista ja yhteiskunnan tilasta.  Piirin väki oli tyytyväinen siihen, että puoluesihteeri ei pelkästään pitänyt poliittista tilannekatsausta, vaan hänellä oli myös aidosti aikaa keskustella jäsenistön kanssa ja kuunnella keskisuomalaisten toimijoiden ajatuksia.

Piirin puheenjohtajana jatkaa yksimielisesti Lotta Ahola. Kolmannelle kaudelle piirin puheenjohtajaksi valittu Ahola on Jämsästä ja jo kokenut puoluehallituksen jäsen. Varapuheenjohtajiksi valittiin Katja Isomöttönen Jyväskylästä ja Tapio Paappanen Keuruulta. Piirihallituksen jäseniksi vuodelle 2020 valittiin:

  • Lotta Ahola, Jämsä (puheenjohtaja)
  • Katja Isomöttönen, Jyväskylä (1. varapuheenjohtaja) (uusi)
  • Tapio Paappanen, Keuruu (2. varapuheenjohtaja)
  • Olli Jämsén, Äänekoski
  • Hanna Laakso, Laukaa
  • Juho Neuvonen, Jyväskylä (uusi)
  • Niilo Nissinen, Jyväskylä (uusi)
  • Ulla Palmu,  Saarijärvi (uusi)
  • Leila Saikkonen, Jyväskylä (uusi)
  • Tuija Siltanen, Viitasaari
  • Aki Virtaniemi, Luhanka (uusi)
  • Ville Väyrynen, Muurame (uusi)

Piirikokous laati kokouksessa julkilausuman: Keski-Suomen Kokoomus vaatii hallitukselta todellisia työllisyystoimia.

Kannanotossa Keski-Suomen Kokoomus on huolissaan hallituksen toimista, joiden johdosta työpaikkojen määrä vähenee Suomessa peräti 5000 työpaikkaa. Työllisyyden edistämiseksi tarvitaan enemmän kuin kuntakokeilut. Rinteen hallituksen tulee käyttää aktiivisempia toimia tilanteen korjaamiseksi, joita löytyy Kokoomuksen vaihtoehtobudjetista, joka löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta: https://www.kokoomus.fi/vaihtoehtobudjetti-todellisia-tulevaisuustekoja/

Kannanotto: 

Eduskunnan riippumattoman tietopalvelun laskelmien perusteella hallituksen ensi vuoden budjetti laskee työllisyyttä 5000 hengellä. Työllisyys olisi siis ensi vuonna parempi, jos hallitus ei tekisi mitään. On perusteltu kysymys, aikooko hallitus edes tosissaan yrittää nostaa työllisyyttä ja pitää kansalaisille antamansa lupaukset.

Kokoomus on vaihtoehtobudjetissaan esittänyt keinot, joilla Suomeen saadaan hallituksenkin tavoittelemat vähintään 60 000 uutta työpaikkaa. Tarvitsemme nämä työpaikat, jotta Suomessa on jatkossakin mahdollista tarjota laadukasta koulutusta, palveluita perheille, hyvää hoivaa vanhuksille ja turvallisuutta.

Keväällä 2020 käynnistetään työllisyyden kuntakokeilut. Hakuaika päättyi viikko sitten ja kokeiluun haki Keski-Suomesta kaksi aluetta: Keuruu, Jämsä ja Saarijärvi sekä toisena kokonaisuutena Jyväskylä, Laukaa, Muurame ja Äänekoski. Kokeiluihin ohjataan ne työttömät, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat mm. alle 30-vuotiaat työnhakijat. Työllisyyskokeilujen tavoitteena on nykyistä tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä, koulutukseen ohjautumista ja tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen.

Keski-Suomen Kokoomus haluaa varmistaa, että työllisyyden kuntakokeilu ei jää vain laihaksi kädenpuristukseksi työttömille. Kokeilun täytyy antaa aito mahdollisuus toimeentuloon pitkällä aikavälillä. Haluamme, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus rakentaa itselleen ja perheelleen omannäköinen elämä.

Keski-Suomen Kokoomus on huolissaan hallituksen toimista, joiden johdosta työpaikkojen määrä vähenee Suomessa. Työllisyyden edistämiseksi tarvitaan enemmän kuin kuntakokeilut. Rinteen hallituksen tulee käyttää aktiivisempia toimia tilanteen korjaamiseksi, joita löytyy Kokoomuksen vaihtoehtobudjetista.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy