ÄKS

Keski-Suomen Opiston entinen päärakennus on myyty!

07.08.2018 15:55
Keski-Suomen Opiston entinen päärakennus on myyty jyväskyläläiselle yritykselle.

 

Keski-Suomen Opiston vuonna 1912 valmistunut puinen päärakennus ja rantamökki olivat myynnissä Etuovi.comissa yhteishintaan 95 000 euroa. Keski-Suomen Kansanopiston kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jaana Tani ei paljasta lopullista kauppahintaa.

– Hyvät kaupat tehtiin kaikin puolin. Olemme iloisia, että saimme myytyä rakennuksen hyviin käsiin ja uskomme, että muutkin rakennukset ja tontit menevät vielä kaupaksi, Tani sanoo.

Tani ei paljasta myöskään ostajayrityksen nimeä. Onko paikalle tulossa jonkinlaista yritystoimintaa?

– Uskoisin, että kaupan tulos hyödyttää tulevaisuudessa jollain tavalla koko seutukuntaa, Tani sanoo salaperäisesti.

Kannatusyhdistyksen hallitus on kaupasta luonnollisesti erittäin mielissään.

– Lähdimme hakemaan seutukunnallisesti parasta mahdollista ratkaisua, ja uskon että siihen ollaan nyt päästy tältä osin ja eiköhän loppukin mene vielä hyvin. Hyvä, että saatiin kultuurihistoriaa pelastettua, Tani sanoo.

Sirkanpolulla Suolahdessa sijaitsevan entisen opistoalueen tontti on myynnissä Etuovi.comissa ja Opiston irtainta on myyty Kiertonet-sivustolla.  Kiinteistöjen, tonttien ja irtaimiston myynnistä saadut varat tullaan rahastoimaan ja lopulta jakamaan stipendeinä äänekoskelaisille opiskelijoille.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy