ÄKS

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri mukaan ministeriön kärkihankkeeseen

06.02.2017 16:21
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kutsuttu mukaan Sosiaali- ja terveysministeriön Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihankkeeseen

 

Sosiaali- ja terveysministeriön yhtenä toimenpiteenä on uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaprosessit muun muassa määrittelemällä kokemusasiantuntijuuden ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli. Sen tavoitteena on ottaa asiakkaat ja asukkaat mukaan tasavertaisina kumppaneina palveluiden suunnitteluun, tuottamiseen ja kehittämiseen, sekä vaikuttamaan päätöksentekoon.

Valtakunnallisen toimintamallin luomiseksi kokeillaan ja arvioidaan erilaisia toimintatapoja viidessä alueellisessa kehittämisprojektissa (Etelä-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Kanta-Häme, Lappi) vuoden 2017 aikana. Keski-Suomessa Asiakas kehittäjäkumppanina -osahankkeessa testataan kehittäjäkumppanuuden malleja sote- ja kuntapalveluissa.

Kokemustietoa päätöksentekoon Keski-Suomen kehittäjäkumppanuuden mallilla

Keski-Suomessa on viime vuosina kehitetty kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuutta sote-palveluissa. Sote- ja kuntapalvelujen kehittämiseksi kehittäjäkumppanina voi kokemusasiantuntijan lisäksi toimia myös asiakas, asukas, järjestötoimija tai muu palvelun käyttäjä.

Keski-Suomen osahankkeen aikana luodaan kehittäjäkumppanuuden malli, jonka tavoitteena on tehdä kehittäjäkumppanuudesta ja kokemustiedosta näkyvä osa kehittämistyötä ja päätöksentekoa. Asiakkaan ja ammattilaisen kehittäjäkumppanuuden muotoja testataan yhteistyöyksiköissä psykiatrialla, terveysasemalla, sosiaalihuollossa sekä lisäksi kahden kunnan hyvinvointikertomustyössä.

Lisäksi tuotetaan palautekanava, jonka kautta kehittäjäkumppanit ja laajemmin muut palvelujen käyttäjät saavat palautetta kehittämistyön vaikutuksista. Mallin avulla madalletaan myös ammattilaisten kynnystä hyödyntää palvelujen käyttäjiä kehittämistyössä, toteuttaa monipuolisemmin kehittäjäkumppanuuden osa-alueita sekä tuottaa kansallisella tasolla dokumentoitua kokemustietoa. Toimintaa arvioidaan yhdessä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy