ÄKS

Keskustan Honkonen: Epätasa-arvoinen aluekehitys estettävä yhteisellä sopimuksella

21.03.2018 16:38
Keskusta ehdottaa hallitus-oppositiorajan ja vaalikaudet ylittävää sopimusta koko maan tasapainoisesta kehittämisestä.

 

Ruotsissa tällaisella sopimuksella on päätetty useita maaseutu- ja kaupunkipoliittisia toimenpiteitä, joilla maan kehitystä ohjataan.

– Suomen kannalta paras lopputulos saadaan aikaan, jos saman pöydän ääreen istuvat niin Helsingin kuin muiden suurimpien kaupunkien johto sekä seutukuntien ja aluepolitiikan kehittäjät. Yhdessä olisi pohdittava ja löydettävä näkemyksiä Suomen kehittämisestä, sanoo keskustan kansanedustaja Petri Honkonen.

Vastakkainasettelu maaseudun ja kaupunkien välillä estää maan tasapuolisen kehittämisen ja on koko maan edun vastaista.

– Vastakkainasettelun sijaan tarvitsemme nyt kipeästi yhteisen näkemyksen siitä millainen tulevaisuuden Suomi on. Sopimus mahdollistaisi ratkaisujen hakemisen myös suurimpien kaupunkien ongelmiin, joita ihmiset kohtaavat arjessaan, kuten pitkäaikaistyöttömyys, palvelujen jonoutuminen, eriarvoistuminen ja kohtuuhintaisten asuntojen pula, sanoo Honkonen.

– Suurten kaupunkien lisäksi myös seutukaupunkien asema on nostettava keskeisemmin osaksi aluepoliittista isoa kuvaa ja keskustelua. Seutukaupungit ovat maamme teollisuuden ja viennin selkäranka ja siksi täytyy tehdä valtakunnallisia uudistuksia, joilla edistetään pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia työllistää koko maassa, Honkonen toteaa.

– Tällä hetkellä seutukaupungeissa suurena ongelma on osaavan työvoiman ja työpaikkojen kohtaanto-ongelma. Koko maan ja vientimme etu on, että talouden kasvu ei vaarannu osaavien työntekijöiden puutteen vuoksi, Honkonen painottaa.

Petri Honkonen jätti viime lokakuussa keskustelualoitteen Suomen aluerakenteen kehityksestä. Tänään eduskunta kävi ajankohtaiskeskustelun Suomen aluekehityksestä, kaupunki- ja maaseutupolitiikasta sekä seutukuntien mahdollisuuksista.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy