ÄKS

Kievari BEAT tarjoaa aimo annoksen nostalgiaa

27.09.2019 11:04
Vaiettu Salaisuus pitää tanssijalan sykkimässä.
Uusi rautalankatapahtuma pyrkii yhdistämään musiikkia ja muita aikakauden ilmiöitä.

 

Kievari BEAT-tapahtuman suunnittelu lähti käyntiin Kalle Kaajan kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Tapahtumapaikkana Kartano Kievari olikin jo Kallelle tuttu, olihan hän käynyt esiintymässä siellä myös perinteisinä tanssi-iltoina. Nyt oli tarve toteuttaa jotain aivan muuta, sillä koko ilta olisi omistettu rautalankamusiikille. Mukaan esiintyjäkaartiin Kalle pyysi Antti Tammilehdon yhtyeen sekä Vaietun Salaisuuden, joka on esiintynyt rautalankatapahtumissa maanlaajuisesti ja julkaissut myös omaa materiaalia.

– Meillä on hyvä kattaus ja tekemisen meininki.  Tanssilavoilla on rautalankamusiikkia tarjolla vain pieninä pisaroina, Kievari BEAT tapahtumassa me halutaan omistaa rautalangalle koko ilta. Samalle tietenkin toivotaan, etteivät tanssijatkaan jää illasta puuttumaan, Kaaja myhäilee.

Hyvän musiikkikattauksen lisäksi tapahtumaan haluttiin liittää myös muita aikakauden ilmiöitä kuten muotia ja tanssiaskeleita. Pitkällisten pohdintojen jälkeen yhteistyökumppaneiksi valikoituikin kaksi luontaisesti tapahtumaan sopivaa tahoa; Pin-Up Petrols ry sekä Suomen Tanssikoulu – Boogie Tour.

Pin-Up Petrols ry on Suomen pin-up/vintage-harrastajien ryhmä, joka on monella tapaa mukana erilaisissa tapahtumissa. Ryhmän toiminta on suunnattu kaikille Vintage/Pin-Up-kulttuurista kiinnostuneille naisille, eikä harrastajien ryhmä tunne koko- eikä ikärajoituksia. Jyväskylässä asuva Keski-Suomen aluekoordinaattori Kiki Jaybird jalkautuikin jo aktiivisesti menneen kesän festareille jakamaan Kievari BEAT-tapahtuman flyerita yhdessä Darling Eileanin kanssa.

– Ensin tuntui, että ihmiset hieman vierastivat meitä, eivätkä he uskaltaneet tulle juttelemaan. Onneksi saavuimme tapahtumiin mun -59 Buickilla, joka toimi eräänlaisena jäänmurtajana. Autot kiinnostavat kaikkia ja niin alkoi tarinointi festariyleisön kanssa, hän jatkaa. Kievari BEAT tapahtumassa Pin-Up Petrols ry järjestää stailausta, tuotemyyntiä sekä Aikakauden tyylishown. Nyt naisten on mahdollisuus kokeilla itse, miltä tuntuu laittautua aikakauden tyyliin, Kiki kertoo ja muistuttaa, että jokaisesta naisesta kuoriutuu hyvässä stailauksessa omanlainen Pin up- persoona.

Kievari BEAT:in tanssinopetuksesta vastaavat Kartano Kievarin vakituiset yhteistyökumppanit Pirjo ja Tommi Koivula Suomen Tanssikoulusta. Koivuloiden ansiolistaan kuuluu kaksi Boogie Woogien Suomenmestaruutta, International Swing Dance kilpailun voitto Italiassa, sekä Boogie woogien Maailmanmestaruus senioriluokassa. Koivuloiden tanssinopetus alkaa jo perjantai-iltana.

– Pirjo ja Tommi opettavat paritanssia kahdessa eri ryhmässä, joten opetusta tarjotaan myös ihan vasta-alkajille. Perjantain lajeina ovat Jive ja Fusku, lauantaina tanssilajeina Bugg, Boogie Woogie ja Rockabilly. Mukaan voi tulla parin kanssa tai ilman, eikä kurssille tarvitse ilmoittautua ennakkoon – tanssikengät voi siis laittaa jalkaan myös hetken mielijohteesta, Kartano Kievarilta vinkataan.

Kievari BEAT tapahtuma Kartano Kievarilla, Äänekosken Hietamalla La 28.9. klo 20.00. Tarjolla on noutopöytä, ravintolassa A-oikeudet. Liput ovella 20€, liput ennakkoon 18€, ennakkomyynti lippuagentti.fi. Koivuloiden tanssikurssi 27.–28.9. Hotellihuoneet on lähes loppuunmyyty, mutta karavaanipaikkoja riittää.

Tarkemmat tapahtumatiedot: https://www.kartanokievari.fi/kievari-beat

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy