ÄKS

Kievarin kevät pistää naurattamaan

03.02.2016 10:28
Kartano Kievarin stand up-illat alkavat olla tarjoilua vailla valmiit.

 

Iltojen sielun ja sisällöntuottajan koomikko Tomi Haustolan pitkäaikainen uurastus näkyy niin edellisvuoden katsojamäärissä kuten myös iltojen sisällöissä: 2016 mukana on todella monipuolinen katras esiintyjiä.

Hulppean kattauksen aloittaa nousevan komiikan Vuoden tulokas- kiertue perjantaina 26.2. Vuoden tulokas -kilpailu on Suomen Stand Up Clubin vuodesta 2002 järjestämä kovatasoinen kutsukilpailu, jonka ovat vuosien saatossa voittaneet mm. Krisse Salminen (2002), Ismo Leikola (2003), Robert Pettersson (2009) ja Matti Patronen (2013). Vuonna 2015 voiton nappasi TV2:n Naurun tasapainostakin tuttu Fathi Ahmed, joka nähdään nyt Teerenpelissä yhdessä muiden tittelistä kisanneiden finalistien kanssa. He ovat Kaisa Pylkkänen, Helena Pöllänen, Jani Salo ja Eeva Vekki.

Maaliskuussa Niko Kivelän Kolmas MINÄ toden sanoo-kiertue vierailee Kartano Kievarilla. Kolmas MINÄ toden sanoo on rohkea, jopa tyhmänrohkea, korvia punoittavan omakohtainen ja vähän yhteiskunnallinenkin. Nikolle on myös tärkeää kohdata yleisönsä ja mies on luvannut olla jututettava jokaisen keikan jälkeen ja haistella hieman paikallista väriä.

Kevään kynnyksellä Stand up Kartano Kievarilla on vuorossa erittäin mielenkiintoinen show, kun illan isännän Tomi Haustolan lisäksi lavalle nousee komiikan suur-nainen ja TV-tähti Heli Sutela. Näyttelemisen ohessa Heli on tehnyt Stand upia vuodesta 2002 niin klubeissa kuin saleissakin. Helin tunnetuin TV-rooli on ehdottomasti hulvattoman Kumman kaa -sarjan Anne. Heli toimi myös kyseisen TV-sarjan toisena käsikirjoittajana.
–Helillä on ihan mieletön ote. Yleisö ei osaa edes arvata mikä heitä odottaa, Haustola sanoo.

Myös Jussi Simola tekee odotetun paluun toukokuussa valloittaessaan lavan Tomi Haustolan kanssa. Saavatko mopoautoilijat taas kuulla kunniansa? Entä viihteen laadusta valittavat katsojat? Suomalaisen stand up -komiikan kiintotähtiin kuuluva Jussi on tehnyt huikean 11 vuoden uran ja takana on jo toista tuhatta keikkaa ja vankkumaton maine hyperaktiivisena moottoriturpana. Suureen valtakunnalliseen tietoisuuteen Jussi Simola nousi vuoden 2014 Naurun Tasapaino- ohjelman finalistina.

Vuonna 2016 tarjontaa on paljon ja erilaiseen nälkään. Myöskään ei tule unohtaa tapahtumapaikan tiivistä tunnelmaa, sillä stand up navetassa on ihan oma juttunsa.

 

Vuoden tulokas Pe 26.2. klo 20.00,  K-18 Liput 15 euroa

Niko Kivelä: Kolmas MINÄ toden sanoo Ke 30.3. klo 19.00, K-18, Liput alk. 22,50 euroa

Kievari: Heli Sutela & Tomi Haustola
Pe 29.4. klo 19.00, K-18, Liput 15 euroa

Stand up Kartano Kievari: Jussi Simola & Tomi Haustola Pe 27.5. klo 20.00, K-18, Liput 15 euroa 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy