Kiinteistönhoito kouluttaa työntekijöitään ennakkoluulottomasti ja hyvällä asenteella


Äänekosken kiinteistönhoito Oy pyrkii olemaan Keski-Suomen paras työpaikka. Tavoitteen saavuttamiseksi apuun pyydettiin hieman valmentajia.

 

Hotelli Hirven ruokasalissa kuuluu iloinen puheensorina ja nauru, kun Äänekosken Kiinteistönhoidon, Personal Results Oy:n ja New Beat Consulting Oy:n väki puhuu innostuneesti uudesta yhteistyöstään. Kiinteistönhoito pyrkii kehittämään toimintaansa ja nostamaan henkilöstönsä vahvuuksia esiin, ja siinä tulevat apuun Personal Results Oy:n ja New Beat Consulting Oy:n valmentajat.

– Haluamme helpottaa yhteydenpitoa, kohottaa yhteishenkeä ja tehdä myös sen digiloikan, josta nyt paljon puhutaan. Isompana tavoitteena on olla, jos nyt ei koko maan, niin Keski-Suomen paras työpaikka, Kiinteistönhoidon toimitusjohtaja Antti Virmanen sanoo.
– Kun minä näin teidän tavoitteet, niin mietin, että huh huh! Lähdittepä isoilla ajatuksilla matkaan, New Beatin valmentaja Sami Helle naurahtaa.
– Mutta niinhän se on, että itseään pitää haastaa, Virmanen tokaisee iloisesti.

New Beatin kehittämässä ReDoMe -muutosvalmennuksessa käytetään välineenä muun muassa musiikkia ja bänditoimintaa, jonka New Beatin valmentajat uskovat tasa-arvoistavan henkilökuntaa.
– Siinä voi toimitusjohtajan laittaa basistiksi ja sen kopiokoneen käyttäjän laulusolistiksi. Kun asiat pohjautuu puheeseen, yleensä se korkeammassa asemassa oleva hallitsee tilannetta. Mutta tässä on tarkoituksena jättää turha puhe pois ja ottaa toiminta tilalle, Teuvo Merkkiniemi New Beat Oy:stä sanoo.
– Yleensä koulutuksessa käydään läpi dataa, siitä puhutaan ja lopuksi ehkä tehdään jotain. Tässä tapauksessa ensin tehdään ja koetaan, ja sitten käydään läpi sitä dataa, Personal Results Oy:n toimitusjohtaja Raimo Ylä-Soininmäki sanoo.

Koulutus käynnistetään siten, että jokaiselta työntekijältä kysytään heidän omia mielipiteitään ja ehdotuksiaan siitä, mitä pitäisi kehittää ja mihin suuntaan. Sen pohjalta luodaan itse koulutus, joka siis muotoutuu Kiinteistönhoidon omien tarpeiden mukaiseksi. Tavoitteena on yksinkertaistaan monimutkaisia prosesseja ja kuuntelemaan työntekijöiden näkemystä siitä, kuinka asiat tulisi ruohonjuuritasolla hoitaa.
– Me ollaan nyt jo ammatillisesti vertailukelpoisia minkä tahansa muun yhtiön kanssa, mutta tulevaisuudessa uskalletaan heittäytyä enemmän ja pystytään vielä parempaan. Sitä kautta sitten tuodaan asiakkaalle parempaa palvelua ja tulosta. Yhteistyöllä pääsee parempiin tuloksiin, Virmanen sanoo.

Tiistaina aloitettu koulutus jatkuu noin puolitoista vuotta, mutta sen tulokset ovat käytettävissä vielä vuosienkin jälkeen.
– Monesti käy niin, että tehdään kysely tai koulutus, katsotaan tulokset läpi ja ne sitten unohtuu. Mutta nämä tulokset jää meidän käyttöön vielä pitkäksi aikaa, Kiinteistönhoidon väki muistuttaa.

Yksi New Beatin kouluttamista ReDoMe-valmentajista on Pertti Kurikan Nimipäivät –yhtyeen basisti Sami Helle.
– Olen tosi iloinen, että olen päässyt mukaan tähän tiimiin. Ja nyt pyritään ennestään laajentamaan tiimiä ja toimintaa, Helle sanoo.
– Sami on hyvä lisä tiimissä, sillä hän toimii myös jäänmurtajana. Jos ihminen kohtaa jonkun, jolla on oppimisen ja muistamisen kanssa ongelmaa, mutta asenne huippuluokkaa, ei voi oikein enää sanoa ettei itse osaa. Oivalluksia syntyy ja ihmiset alkavat tarkistaa nopeasti omaakin asennetta asioiden oppimista kohtaan, Merkkiniemi huomauttaa.
Kiinteistönhoidon osalta koulutus potkaistiin käyntiin Tokasikajuttu-elokuvan yksityisnäytöksellä, jossa myös Helle ja bändin laulaja Kari Aalto olivat mukana. Näytöksen mahdollisti yhteisttö Kinomikona yrittäjän Marko Nykäsen kanssa. Elokuva itsessään sopii koulutuksen teemaan kuin nakutettu, sillä siinä nähdään, mihin toimiva yhteistyö ja ennakkoluuloton tekeminen voi johtaa.
– Kaikkea sitä oppii, kun vaan laittaa itsensä peliin, Helle muistuttaa.

 

Elokuva kertoo Pertti Kurikan Nimipäivät –yhtyeestä ja heidän viimeisistä vuosistaan ja matkastaan Euroviisuihin vuonna 2015. Bändi on opetellut soittamaan kuvionuottien avulla, jotka Kaarlo Uusitalo muuten keksi Suolahden Suojarinteellä.  Kuvionuotit ovat nekin hyvä esimerkki siitä, kuinka uusi lähestymistapa voi tuottaa suuria tuloksia.
–Ilman kuvionuotteja en olisi ikinä oppinut soittamaan. Nyt soitan pääasiassa bassoa, trumpettia ja huuliharppua, Helle sanoo.

Johdon lisäksi myös työntekijöiden edustajat ovat uudesta koulutuksesta innoissaan.
– Mä olen tosi innoissani ja kiinnostunut tästä. Vaikka vielä ei oikein tiedä, mitä tuleman pitää, on ihan huippu kuvio, että lähdetään purkamaan asioita vähän erilailla, Kiinteistönhoidon työsuojeluvaltuutettu Jarno Huuskonen sanoo.
– On aina hyvä, kun työnantaja panostaa henkilöstön koulutukseen. Ja on ehdottoman hyvä asia, että kyseessä on uudenlainen koulutus eikä mitkään kalvosulkeiset. Koulutukseen tulee aina keksiä uusia juttuja, pääluottamusmies Sami Taskinen sanoo.

Aivan täysin ilman pään pudisteluita ei henkilöstössä otettu uutista vastaan, mutta pääpiirteissään uskotaan kehityksen olevan positiivinen asia.
– Tällä alalla muutosvastarinta on aina kovaa ja toivonkin, että saataisiin työkavereiden päät käännettyä ja homma otettaisiin hyvin vastaan. En voi kaikkien suulla puhua, enkä yritäkään, mutta uskon, että tällainen kehitys on positiivista. Ja yhdessä tekeminen on aina hyvästä, Huuskonen lisää.
– Uudet asiat on aina vähän vaikeita, mutta kyllä siellä on positiivisiakin ajatuksia tullut esiin, Taskinen sanoo.

  1. HP

    Sieltä se alkaa, näkymään jo enakkoon Valtiollinen ”Valinnanvapaus – kuin räikeydessä – ottaa palvelukseen kuin isosta talosta pyytäen moni-lapsisen Torpparin heikompia, tekemään kinteistöissä esiintyvät – ala-arvoisimmat työt.

    Vastaa
  2. uutinen herättää myötähäpeää

    Toistakymmentä vuotta sitten eräällä työpaikalla tahkosi rahaa jyväskyläläinen Tiimiakatemia valamalla yhteishenkeä meille keski-ikäisille toimistoihmisille. Meille olisi ollut tärkeintä kunnolliset työvälineet ja tuolit ja valot sekä lisäys henkilökuntaan. Nuori tyttö paasasi oppejaan. Viimeisenä päivänä hän ohjeista meitä yllättämään työkaveri antamalla hänelle kukka. Voin sanoa että syvä huokaus tuli. Ja mitä kaikkea parannusta tuolle hölynpölylle uhratulla rahalla olisi saanut aikaan.
    Tuntuu taas että mistään vanhasta ei opita mitään, uusille johtajille sama paketti on saatu taas myytyä.
    Aikoinaan 70-luvulla työskentelin avokonttorissa jonne muutaman vuoden kuluttua tehtiin huoneita koska ajatustyö ja keskittyminen kärsi ajattelua vaativassa työssä. Joku vuosi sitten taas hehkutettiin uutena innovaationa avokonttoreita. Puhelinmyyjille sopii mutta ei muuhun.
    Historia toistaa itseään, pyoritään monessa asiassa samaa kehää.

    Vastaa
  3. mirkku

    Miten ois jos keskityttäs sinne ruohonjuuri tasolle ja annettaisiin työrauha. Jos hetken saisi työskennellä iiiiihaaaan rauhassa, ehkä joskus ois voimia alkaa harrastamaankin.

    Vastaa
    1. hämmentävää todella

      Totta turiset, kankkulan kaivoon menee rahat. Onko tämän innovaatiokoulutuksen junaillut projektikoordinaattori LL.

      Vastaa