ÄKS

Kiiskinen ohitti Piitulaisen maratontaulukossa – Kumpu säilytti ykkössijan

16.04.2017 16:46
Kummulle kultaa, hopealle Leppänen ja pronssille Kiiskinen.

Keskusta-konkari Risto Kumpu piti paikkansa Äänekosken kuntavaalien maratontaulukon kärjessä. Kumpu sai tuoreissa vaaleissa 83 ääntä, mikä nosti kunnallisneuvoksen kaikkien aikojen äänimäärän jo 1580:een.

ÄKSän laatima maratontaulukko henkilöityy juuri Kumpuun. Laskenta alkaa vuodesta 1972, jolloin Kumpu oli ensi kertaa ehdolla Äänekoskella.

Kumpu on ehtinyt olla ehdolla jo hurjat 12 kertaa. Valtuustopaikka jäi haaveeksi vain ensi kerralla. Vuoden 1972 kuntavaaleissa Kumpu sai 48 ääntä ja sai keskustan toisen varavaltuutetun paikan.

Kumpu on tehnyt vaaleissa tasaista työtä. Ylimmillään hänen äänimääränsä on ollut ”vain” 225. Tämä tapahtui vuoden 2004 vaaleissa.

KAIKKIEN aikojen kakkonen on vielä viime vaaleissa 180 äänellä läpimennyt Pekka Leppänen (1945–2016) yhteensä 1482 äänellään. SKDL:n ja vasemmistoliiton kansanedustajanakin neljä kautta toiminut Leppänen oli ehdolla ensi kertaa Suolahdessa 1980.

Parhaimmillaan Leppänen sai 286 ääntä Suolahden kuntavaaleissa 1992. Kovempaan lukuun Suolahdessa on yltänyt vain saman puolueen Simo Holopainen 1972. Holopainen keräsi tuolloin hurjat 347 ääntä.

Mitalipallilla tapahtui sentään yksi muutos, kun suolahtelaisdemareiden maratonvääntö kääntyi Kari Kiiskisen eduksi. 332 ääntä riitti nostamaan Kiiskisen nelossijalta ohi viimeksi vuonna 2000 ehdolla olleen Maija Piitulaisen.

Kiiskinen on kerännyt yhteensä 1443 äänen pottinsa vain viisissä vaaleissa. Jos tämä tahti jatkuu, on Kummun paalupaikka vakavasti uhattuna vuoden 2021 kuntavaaleissa.

– Olen tyytyväinen siihen, että minuun on alusta asti luotettu sekä ihmisenä että politiikantekijänä. Ehkä äänimäärässä näkyy se, että he jotka minut tuntevat tai tietävät, tietävät myös sen, että teen kuntatyötä vilpittömällä otteella. Olen hyvilläni jokaisesta tähän asti saadusta äänestä, Kiiskinen sanoo.

AIEMMIN kärkiviisikossa ollut Tapio Heimonen ei ollut tällä kertaa ehdolla. Viidennen sijan nappasikin kutossijalta ohi mennyt Rolf Nyholm. Heimosen ohi pyrähti myös Marke Tuominen. Kahdeksantena tuhannen äänen rajan ylitti Leila Lindell, joka jätti taakseen takavuosikymmenien ääniharavat Simo Holopaisen (sen vanhemman) ja Annikki Karvosen.

Nykypolvesta kärkikymmenikköä lähestyvät vahvasti Sirpa Martins, Matti Tiusanen, Piia Flink-Liimatainen, Pentti Piilonen, Kimmo Tuikka, Tommi Lunttila ja tietysti nyt 430 ääntä saanut Jari Halttunen. Jos vasta kahdesti ehdolla ollut Halttunen kerää seuraavissakin vaaleissa nelisensataa ääntä, nykyinen 20:s sija jää kauaksi.

Samaa voi sanoa tuoreesta äänikuninkaasta Juho Kautosta, jolle ehdokkuus oli myös toinen. Ensimmäisellä kerrallaan vuonna 2000 Kautolla oli 94 kannattajaa, mutta jos pottiin tulee toisen kerran puolentuhatta ääntä, niin tonnin raja paukkuu komeasti.

ON HUOMIOITAVA, että maratontaulukossa nykyisillä ehdokkailla on mahdollisuus selvästi suurempiin äänimääriin kuin aiemmin. Tilanne muuttui vuoden 2007 kuntaliitoksen jälkeen.  Esimerkiksi Sumiaisissa korkein äänimäärä laskenta-ajalta on Risto Lepänjuuren vuonna 1984 keräämät 72 ääntä.

Kummun ohella todellinen maratoonari on sumialainen Seppo Hänninen, joka oli myös ehdolla jo 1972. Pienemmän kotikunnan vuoksi Hännisen kaikkien aikojen äänimäärä on jäänyt 642:een, mutta niinpä vain tämäkin keskustakonkari meni jälleen läpi 76 äänellään.

45 vuotta sitten Hänninen sai 19 ääntä ja valittiin kolmanneksi varavaltuutetuksi.

Top 50 -lista (1972–2017)

1 Kumpu Risto / KESK 1580
2 Leppänen Pekka / VAS 1482
3 Kiiskinen Kari / SDP 1443
4 Piitulainen Maija / SDP 1318
5 Nyholm Rolf / SDP 1196
6 Tuominen Marke / PS 1163
7 Heimonen Tapio / VAS 1057
8 Lindell Leila / KESK 1005
9 Holopainen Simo sen. / VAS 937
10 Karvonen Annikki / SDP 842
11 Halonen Veikko / SDP 832
12 Martins Sirpa / VAS 824
13 Tiusanen Matti / KESK 803
14 Soininen Piia / KD 803
15 Piilonen Pentti / KESK 788
16 Salmelin Simo / SDP 783
17 Tuikka Kimmo / VIHR 782
18 Lunttila Tommi / KOK 780
19 Hakonen Eero / SDP 755
20 Halttunen Jari / PS 743
21 Kovanen Sauli / VAS 728
22 Zitting Arvo / VAS 714
23 Luukkainen Pirjo / SDP 702
24 Nurmi Eila / VAS 686
25 Tuikka Minna / VIHR 682
26 Tuhkanen Marko / SDP 680
27 Vertainen Olli / KESK 668
28 Pulli Timo / SDP 650
29 Hänninen Seppo / KESK 642
30 Kautto Juho / VAS 615
31 Kumpulainen Kari / SDP 610
32 Nikula Antti / KOK 608
33 Salo Pertti / SDP 558
34 Neste Veijo / VAS 547
35 Jakonen Raimo / SDP 529
36 Saarinen Matti / KOK / LKP 528
37 Porrasalmi Mirka / VAS 514
38 Ylitalo Pentti / SKDL 511
39 Saraste-Kautto Anita / KOK 510
40 Uusitalo Esko / KESK 508
41 Riihinen Veikko-Kalevi / VIHR / VAS / SMP 500
42 Rahinantti Pirkko / SDP 494
43 Saloranta Leena / KOK 487
44 Tani Jaana / VIHR 481
45 Harovuo Seija (Blomberg, Karvinen) / VAS 443
46 Hämäläinen Pentti / SDP 439
47 Levänen Marja / SDP 433
48 Koskinen Ritva / SKL 430
49 Pasanen Kauko / KESK 424
50 Minkkinen Otto / KESK 407

Vastaa

  1. Maijan fani sanoo:

    Yksikään näistä ”poliitikoista” ei mene Maija Piitulaisen ohi missään taulukossa. Hän on omaa luokkaansa. On mukana joka paikassa, tekee, eikä vain lupaile. Ihailen hänen tarmokkuuttaan. Hyvä Maija!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy