ÄKS

Kikka-illassa kruunattiin jälleen Vuoden Kikka

27.10.2016 15:52 (muokattu 27.10.2016 15:57)
Vuoden Kikan titteliä vuoden päivät kantaa Jonna. (Kuvassa keskellä, pokaali kädessä)
Vuonna 2013 alkanut hervoton perinne sai jatkoa, kun Viljoksessa järjestettiin jälleen iki-ihana Kikka-ilta. 

 

Ilta oli täysin omistettu jo edesmenneelle laulutähtöselle Kirsi ”Kikka” Sirénille: stereoissa pauhasi ainoastaan Kikka, KikKaraokessa vedettiin vaan Kikkaa ja Kikkoja oli tupa täynnä.
– 11 pukeutunutta oli, ja se on kyllä hienoa omistautumista. Nyt soi Apinamies ja Sukkula Venukseen taas muutaman kuukauden päässä, idean isä ja Viljoksen omistaja Matti Leppänen nauraa.

Illan päätteeksi kruunattiin tietenkin myös Vuoden Kikka. Tässä tiukan pelin virallinen tuloskortti:
Vuoden Kikka 2016: Jonna
Hyvä Kikka kakkonen: Jarilda
Kaunis Kikka kolmonen: Juhonna

Jo legendaariseksi muodostunut, täysin posketon idea syntyi kolme vuotta sitten Leppäsen päässä Viljoksen arkistoja tutkiessa.
– Törmäsin hirveään määrään Kikan levyjä, ja kysyin silloiselta omistajalta, että eikö tästä saisi kokonaisen Kikka-illan. Ja siitä se sairas mieli sitten jalosti tällaisen tapahtuman, Leppänen muistelee.

Ai, miksi tapahtuma järjestetään keskellä viikkoa? No koska 26.lokakuuta on Kikan syntymäpäivä. Tietty.

kikka-1

Kikat esittelivät avujaan pitkin iltaa.

Kikat esittelivät avujaan pitkin iltaa.

Vastaa

  1. Pirjo Luukkainen sanoo:

    Mainio Matti, idearikas ja kaikin puolin mukava 🙂

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy