ÄKS

Kirkkoherraksi pyrkivät kävivät lukiolaisten tentattavana

21.04.2014 20:00
Sami Kallioinen (edessä) esitti lukiolaisten kysymykset Seppo Mertaselle ja Elina Touruselle.
Lukiolaiset esittivät kirkkoherraehdokkailta tiukkoja kysymyksiä heidän työstään, seurakunnan ja koulun yhteistyöstä sekä kirkon asemasta ja näkökannoista.

 

Äänekosken evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherraehdokkaat ovat liikkeellä. Vaalia edeltävän kierroksen aloitti nuorten haastattelutunti Äänekosken lukiolla keskiviikkona 16. huhtikuuta.

Elina Tourunen ja Seppo Mertanen käyvät vaalin alla kyläkierroksilla, istuvat alas vaalikeskusteluun ja antavat vaalinäytteet messujen yhteydessä. Seurakunnan johtaja valitaan toukokuun ensimmäisellä ja toisella viikolla käytävässä vaalissa.

Seuraavaksi kuullaan Tourusen vaalinäyte sunnuntaina 27. huhtikuuta ja siitä viikon kuluttua on Mertasen vuoro.

Lue tilaisuuksien ja vaalin tarkemmat tiedot Äänekosken seurakunnan sivuilta täältä.

 

ÄÄNEKOSKEN LUKIOLAISET olivat miettineet tiukkoja kysymyksiä uskonnon tunneilla. Niitä vieraille esitti opettaja Sami Kallioinen.

— Kirkkoherra on seurakunnassa vähän kuin tuo teidän koulunne rehtori Jaana Tani, Seppo Mertanen tiivisti kirkkoherran työnkuvan heti alkuun.

Kirkkoherrana Elina Tourunen haluaisi tuoda seurakunnan lähelle jokaista äänekoskelaista. Hän toivoo, että neljän seurakunnan yhdistymisen jälkeiset muutoskuohunnat lakkaisivat ja työntekijät saisivat työrauhan.

Mertanen lisäsi muutosten listalle vapaaehtoistoiminnan kehittämisen.

 

LUONNOLLISESTI esille nousivat erityisesti kysymykset nuorten ja seurakunnan väleistä.

— Useassa paperissa hauttiin kysyä, kuinka nuoret saataisiin osallistumaan seurakunnan toimintaan ja mitä annettavaa seurakunnalla on heille, Kallioinen heitti pallon.

— Seurakunta tarjoaa nuorille mahdollisuuden itse suunnitella esimerkiksi ryhmissä, mitä kaikkea on tarjolla. Näin toiminta on mahdollisimman paljon nuorten näköistä, Tourunen vastasi.

Haastateltavat lisäsivät, että olemalla seurakunnan jäsen jokainen mahdollistaa sitä tärkeää työtä, jota tehdään koko yhteisön, ei pelkästään kirkon jäsenten piirissä. Tukea annetaan iloissa ja elämän murheissa.

Koulun ja seurakunnan yhteistyön suhteen molemmat ehdokkaat olivat samaa mieltä: Yhteistyö on toimivaa ja seurakunta tulee paikalle pyydettäessä vieraana ja kutsujan ehdoilla toimien.

— Ja kun tästä Suvivirren laulamisesta puhutaan niin kovasti, niin olen sitä mieltä, että se on osa kulttuuriamme ja osa suomalaisia arvoja. Enemmistö on kirkon jäseniä ja heidän ehdolla mennään, mutta ei vähemmistöäkään saa tietenkään unohtaa. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, Mertanen pohti.

 

KIRKON ASEMAN puolesta ehdokkaat eivät pelkää.

— Ihmiset miettivät paljon seurakunnan jäsenyyttä ja siitä saatavia hyötyjä. Pahoinvointia on valtavasti, kun henkiset asiat ovat jääneet taakse. Isoja kysymyksiä pitäisi miettiä enemmän. Mutta minä uskon, että tämä on heikkouskoisten ja syntisten kirkko, Mertanen totesi.

— Kun mietitään kirkon asemaa, niin kirkon on elettävä tässä päivässä ja yhteiskunnassa. Mutta kirkko ei saa unohtaa alkuperäistä tehtäväänsä puolustaa ja auttaa vähäosaisia, Tourunen lisäsi.

Lisää Mertasen ja Tourusen mielipiteitä näihin aiheisiin ja muun muassa myös nuoria askarruttaneeseen kirkon homolinjaukseen voit lukea ÄKS 81 -lehden haastattelusta täältä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy