ÄKS

Kirkollisveroprosentti pysyy samana

23.05.2018 11:45

Kirkkovaltuusto päätti pitää kirkollisveroprosentin aloillaan 1,65 prosentissa.

 

Kirkkovaltuusto keskusteli vilkkaasti tuloveroprosentin laskemisen mahdollisuudesta kokouksessaan tiistaina 22. toukokuuta. Lopulta korotuksesta äänestettiin: veroprosentti päätettiin säilyttää samana äänin 24 –3.

Aki Lahtinen ehdotti veroprosentin laskemista ja hänen ehdotustaan kannattivat Raimo Poikonen ja Sinikka Rautiainen. Lahtinen piti 0,05 veroprosentin suuruista laskua ennakoivana toimenpiteenä: sote-uudistuksen tullessa, verotus siirtyy valtiolle, mikä todennäköisesti johtaa painostukseen kirkollisveroprosentin laskemiseksi.

– Näin me voimme olla ennakoimassa tulevaa ja voisimme olla askeleen edellä. Tämä olisi kädenojennus kaikille seurakuntalaisille. Näin me voimme konkreettisesti vaikuttaa seurakuntalaisten elämään ja jakaa tätä hyvää tilannetta suoraan heille, Lahtinen sanoo.

Asiasta käytiin vilkasta keskustelua, ja moni oli sitä mieltä, että nyt saavutettu talouden tasapaino on hyvä säilyttää.

– Meidän veroprosenttimme on rovastikunnan keskikastia, ei korkein, eikä matalin. On ihmeellistä, jos se ei tyydytä, Maija Piitulainen sanoi tiukasti.

Kokonaisuudessan kirkkovaltuusto oli tyytyväinen reippaaseen ja avoimeen keskusteluun, vaikka alkuperäinen ehdotus tuli lopulta kirkkovaltuuston päätökseksi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy