ÄKS

”Kiva nähdä sua elävänä” – Presidenttiehdokas Pekka Haavisto kävi Äänekoskella

08.01.2018 20:03
Leppoisaa tunnelmaa kauppakeskuksen käytävällä oli ilo seurata.
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto pysähtyi myös Äänekoskella. Haavistoa itseään kiinnosti tietää biotuotetehtaan vaikutukset Äänekosken työllisyyteen ja väkiluvun kehitykseen. Koulutusasiat sekä nuorten hyvinvointi nousivat myös esiin Citymarketin aulassa järjestetyssä tapaamisessa. 

 

Haavisto kysyi paikalla olleilta äänekoskalaisvihreiltä, olisiko heillä tarjota lääkettä nuorison hyvinvoinnin turvaamiseksi.

– Ainakin kouluissa pitäisi olla riittävä määrä henkilökuntaa, jotta lasten ja nuorten mahdollinen hätä tulisi huomatuksi heti, Minna Tuikka miettii.

Haavisto oli huolissaan yhteisöllisyyden häviämisestä Suomessa.

– Nuori voi syrjäytyä rauhassa, varsinkin jos hänellä ei ole yhtään ystävää. Eräässä keskustelussa nousi esiin ajatus, voisiko olla  omaishoitajien tapaan niin sanottuja kaverihoitajia joka samanikäinen ystävä, joka kävisi koulua syrjäytyneen tai sen uhan alla olevan kanssa, kävisi harrastuksissa tai viettäisi aikaa muuten vaan. Minusta tämä on hyvä idea, Haavisto sanoi.

Äänekoskelaisilla oli heti kertoa hyvät uutiset Koulunmäen koulun innovaatiosta eli kaverikioskista, josta voi ostaa välitunniksi itselleen kaverin vaikkapa lumipallolla.

– Asioiden ei tarvitse olla monimutkaisia, vaan vastaus voi löytyä ihan arjen pienistä asioista, Pilvi Honka sanoi.

HAAVISTOLLA ON  kampanjassaan kolme teemaa: rauha, ihmisoikeudet ja ympäristö. Kaikki hyvin ajankohtaisia aiheita, mutta mikä ilmiö ehdokasta itseään juuri nyt, tässä hetkessä eniten huolestuttaa?

– Olen yllättynyt keskustelukulttuurin muuttumisesta. Vihapuheet ja netissä epäarvokas käyttäytyminen ovat heikentäneet ilmapiiriä paljon. Hyvään keskusteluun, varsinkin erimielisten ihmisten kommunikaatioon, pitäisi kiinnittää huomiota, ettei Suomi lahoa sisältä päin, Haavisto pohtii.

Myös syrjäytyminen ja alueellinen eriarvoistuminen on noussut Haaviston silmissä enemmän esiin.

– On alueita, joissa on vähemmän tulevaisuusperspektiiviä näkyvillä, ja näitä alueita pitäisi tukea. Tämä ei kuulu presidentin valtaoikeuksiin, mutta presidentti voi vaikuttaa ilmapiiriin keskustelulla.

Haavisto toivoo, että Suomi olisi aktiivisempi maailmanpolitiikan rauhanneuvotteluissa.

– Ei tuijotella varpaita, eikä koeta pienuutta, sillä siitä seuraa passiivisuus, joka nykymaailmantilanteessa ei ole hyvä. Meidän pitää olla ylpeästi Suomena liikkeellä ja etsiä rauhan mahdollisuuksia ja tukea rauhan prosesseja.

Blogissaan Haavisto ilmaisi huolensa maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelussa. Myös Äänekoskella tämä näkyy palveluiden keskittämisenä. Mitä mieltä presidenttiehdokas on keskittämisbuumista?

– Se ei palvele Suomen kehittämistä. Jos esimerkiksi posti toimii vain kolmena päivänä viikossa, tai tieverkko, sähkölinjat ja telekommunikaatio tökkii, ei ihmiset voi tasa-arvoisesti sijoittua eri alueille. On muistettava, että peruspalveluita tarvitaan yhä. Meidän on laajennettava maaseudun kuvaa, sieltä löytyy monenlaista yrittäjyyttä, vaikka itse maatalous on vähentynytkin, Haavisto laski.

Vuoden 2012 presindentinvaaleissa loppusuoralla olivat Haavisto ja Niinistö. Gallupien mukaan peli näyttää tässä vaiheessa selvältä, eikä toiselle kierrokselle ole tarvetta. Kuinka Haavisto näkee tämän demokratian kannalta?

– Tässä vaiheessa vaalitulosta on yhtä vaikea ennustaa kuin vaalipäivän säätä. Luulen, että aivan viimeisellä viikolla tulee herääminen, että vaalit on käsillä. Vaalit ovat vielä näyttänyt äänestäjistä yllättävän kaukaisilta, Haavisto sanoo.

– presidentivaalin ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys on 17.−23.1.

– toisen kierroksen ennakkoäänestys 31.1.−6.2.2.

MARJO STEFFANSSON

Haavisto sai raapustaa nimmarin syntymäpäivälahjaksi ostettuun kirjaan.

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy