ÄKS

Koivistolla haaveillaan yhteisviljelystä – tule mukaan ideoimaan maanantaina

18.03.2017 10:00
Koivistonkylän kyläyhdistys järjestää Yhteisviljelyillan Koivistonkylän koululla maanantaina 20. maaliskuuta.  

 

Koivistonkylän kyläyhdistyksessä syttyi hiljattain idea kylän yhteisestäkasvimaasta. Ideaa ryhdytään jalostamaan yhteistuumin yhteisessä Y18hteisviljelyillassa Koiviston koululla.

Yhteiskasvimaalla nekin, joilla ei omalla tontilla ole mahdollisuuksia, saavat tilaisuuden kasvatella omia kasviksia. Yhteisellä kasvimaalla voidaan tietenkin vaihtaa myös ohjeita ja nikseja naapurusten kesken.

– Voipa kasvimaan hoito olla ihan vain mukavampaakin kun saa porukalla rupatella kitkemisen lomassa ja vaikka jakaa kasteluvuoroja. Lapsetkin viihtyvät hyvin, kun saavat koulun leikkipaikalla vipeltää porukalla, Koivistolla pohdiskellaan.
– Koulun viereisen pellon omistaja on luvannut käyttöömme tarvittavan alueen pellon laidalta. Saamme siis kätevästi hyödynnettyä myös kyläkoulun tiloja yhteisinä kasvimaailtoina.

Myös Koiviston koulu ja koululaiset pääsevät mukaan seuraamaan, mistä ruoka oikein tulee ja miten sitä tehdään. Muutama koululainen onkin kuulemma jo ilmoittautunut halukkaaksi ottamaan hoitaakseen oman palstan.

Maanantaisessa tapaamisessa ideoidaan myös mitä muuta kasvimaan oheen voisi kehitellä: sadon tai siementen vaihtoa, yhteishankintoja, jopa ehkä ruokapiiriä. Vain mielikuvitus rajana! Pääasia on yhdessä tekemisessä ja oppimisessa.

Projekti on osa Maaseudun sivistysliiton 5E Vähähiilliset yhteisöt- hanketta ja mukana on myös Luonnonvarakeskuksen LuoKSe Green Care- hanke.

Kaikki kiinnostuneet mukaan suunnitteluiltaan! Luvassa ideoiden ja innovoinnin lisäksi myös mehutarjoilu.

Yhteisviljelyilta Koivistonkylän koululla ma 20.3. klo 17

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy