ÄKS

Kokelas Koskinen palasi politiikkaan persujytkyn ansiosta

19.04.2015 09:15
Tanja Koskinen luopui paikastaan Laukaan kunnanhallituksessa muutettuaan viime vuonna Suolahteen.

Yritystukia pitää leikata. Puheterapiapalvelut hoidettu Äänekoskella holtittomasti. Ei hallitukseen kokoomuksen, persujen eikä KD:n kanssa.

Siinä muutama asia, jotka vasemmistoliiton oppinut humanisti Tanja Koskinen, tehtaan varjossa kasvanut perheenäiti nosti esiin ÄKSän kokelashaastattelussa

Vaalisunnuntai on kohtalonpäivä myös Äänekosken kuudelle kansanedustajakokelaalle. Vaaliuurnille lähtöä tekevä  ÄKSän lukija voi vielä valita, ostaisiko omalta paikkakunnalta.

Tanja Koskinen
Vasemmistoliitto
39-vuotias humanististen tieteiden kandidaatti, taidehistorioitsija

1. Miksi ja miten lähdit politiikkaan?

Kasvoin Kemissä paperitehtaan juurella hyvin vasemmistolaiseen työläisperheeseen. Politiikka ei näkynyt henkeen ja vereen arjessa, mutta vanhempani kannattivat kuitenkin SKDL:ää. Oma valintanikin oli itsestäänselvä.

Hakeuduin heti mukaan opiskelijapolitiikkaan, kun muutin Jyväskylään. Pääsin JYY:n hallitukseen ja SDNL:n hallitukseen.

Politiikka jäi vähemmälle, kun alkoi tulla lapsia. Palasin politiikkaan Laukaassa asuessani, kun persujen jytky tuli. Tiesin, että tota mä ainakin osaan tehdä ja oikeudenmukaisemmin kuin muut.

2. Mille Äänekoskea koskevaa erityistä asiaa haluaisit muuttaa tai parantaa (yleisimpiä asioita kuten vaikkapa työttömyyttä ja vanhustenhoitoa ei hyväksytä vastaukseksi)?

Lasten puheterapiapalvelut on hoidettu täällä liian huonosti. On älytöntä, ettei kyetä auttamaan lapsia, joilla on puhumisen haasteita. Kyse on heitteillejätöstä, jopa laittomasta toiminnasta.

Ongelmia on muillakin paikkakunnilla, mutta Äänekoskella tilanne on erityisen holtiton.

3. Jos jostain valtion menosta on pakko säästää, minkä leikkauksen sinä hyväksyisit?

Yritystukia voi leikata. Niihin menee enemmän rahaa kuin toisen asteen koulutukseen. Kaikki yritystuet eivät ole saatanasta, mutta miksi niillä vääristetään kilpailua?

4. Mitkä puolueet haluaisit seuraavaan hallitukseen (realistinen mahdollisuus yhteensä vähintään 110–120 kansanedustajaan)?

Keskusta, SDP, vasemmistoliitto ja vihreät. En halua vasemmistoliittoa sellaiseen hallitukseen, missä on kokoomus, perussuomalaiset tai kristillisdemokraatit.

5. Miten realistisina pidät omia mahdollisuuksiasi tulla valituksi?

En olisi mukana tässä leikissä, jollen pitäisi sitä mahdollisena. Joko nyt tai tulevaisuudessa. Pitää olla päämäärä, intohimoa ja pitkäjänteisyyttä.

X-arvio: Kaikilla ehdokkailla on lähtökohtaisesti yhtäläinen teoreettinen mahdollisuus mennä läpi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy