ÄKS

KoKo POSSE kiusaamista vastaan

22.11.2014 10:00 (muokattu 22.11.2014 10:03)
Tässä porukassa ei ainakaan kiusata ketään.

Koulunmäen koululla vietettiin  17.-21.11 koulukiusaamisen vastaista teemaviikkoa. Iskevästi nimetyllä KoKo POSSE -teemaviikolla korostettiin sitä, että joukossa on voimaa. Kiusaaminen voidan nitistää, jos sitä vastaan noustaan koko possen voimin.

Teemaviikko huipentui perjantaina 21. marraskuuta käytyyn paneelikeskusteluun koulun salissa. Paneeliin oli otettu mukaan oppilaita, opettajia, huoltajia, poliisi, nuorisotyön ja seurakunnan edustaja ja terveydenhuollon ammattilaisia.

Paneelikeskustelun pohjustivat oppilaiden itse tekemät videot, joissa nähtiin arkipäiväisiä tilanteita koulusta ja vapaa-ajalta, ja lopulta oli aivan ilmiselvää, että kiusaamista on todella monta eri laatua.

Paneelissa tuli esiin paljon hyviä pointteja kiusaamisesta ja sen ehkäisemisestä. Kovaksi tosiasiaksi muodostui se, että internetin aikakaudella kiusaaminen on levinnyt myös alueille, jossa vanhemmat ja opettajat eivät siihen pääse puuttumaan. Teknologia tekee myös kiusaamisesta entistä helpompaa.
– Rima on alentunut, toteaa paneelia juontanut äidinkielen opettaja Laura Arve.
KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI on tehtävissä paljonkin, mutta panelistit tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että kiusaaminen loppuu, kun kiusaaja ymmärtää tekevänsä väärin. Opettajien, huoltajien ja muiden oppilaiden puuttuminen voi auttaa kiusaajaa tajuamaan tekonsa seuraukset. Siksi asioista puhuminen onkin tärkeää, aina ei edes tajua kiusaavansa.

Kuvien levittely, ilkeämielinen kommentointi, selän takana puhuminen ja naljailu tippuvat pahasti kiusaamisen harmaalle alueelle. Milloin naljailu muuttuu kiusaamiseksi?
– Kyllä jokainen itse tajuaa, millon se teon tarkoituksena on kiusata, toteaa oppilas Helmi Polmio.
– Siitä tulee kiusaamista heti, kun joku kokee sen kiusaamisena, sanoo vanhempien edustaja Pauliina Koljonen.

Koulunmäen koulun oppilaat myöntävät, että heidänkin koulussaan on jonkin verran kiusaamista. Ja nimenomaan sitä näkymätöntä, eikä niinkään sitä, että pistetään kavereita turpiin väitunnilla. Mutta yleisesti porukkahenki on hyvä, eikä ketään syrjitä.
– Näin isossa porukassa on varmaan mahdoton kitkeä kiusaamista kokonaan, mutta kyllä täällä on hyvin asiat, tuumailee  oppilas Benjamin Niemi-Korpi.

WP_20141121_016 WP_20141121_014

PANEELIN SUOSITUIN henkilö oli auttamattomasti poliisin edustaja Jouni Rinne. Rinne kertoi suoraan muun muassa sen, että ilkeä vitsi tai homoksi haukkuminen voi oikeasti olla rikos. Kiusaamisen rikosnimikkeet voivat vaihdella aina lievästä pahoinpitelystä kunnianloukkakseen. Netissä ilkeämielinen kirjoittelu on myös erittäin helppo todistaa, ja silloin kiusaamiseen syyllistyneet saadaan hyvin helposti kiinni.
– Kannattaa aina miettiä, ennenkuin sitä entteriä painaa, Rinne muistuttaa.

Rinteen puheenvuorot saivat monisatapäiseltä oppilasyleisöltä spontaanit aplodit. Ja aivan aiheesta.
– Ei sitä välttämättä ymmärrä, että siinä tapahtuu oikeita rikoksiakin, sanoo oppilas Philson Aden.
– Eikä kaikki välttämättä ymmärrä edes kiusaavansa, oppilaat sanovat kuorossa.
OPPILAAT ovat teemaviikosta innoissaan ja kiitollisia. Teemaviikon aikana on ollut paljon erilaista puuhaa.
– Meillä oli maanantaina tukareitten järjestämä halirinki pihalla. Sinne osallistui tosi paljon porukkaa ja se oli tosi kiva juttu, kertovat Elina Hytönen ja Janika Möttönen.

Paneelikin sai nuoret kiinnostumaan vaikka parituntinen paneeli alkoikin loppuvaiheessa hieman väsyttää.
– Kyllä tämä pisti ajattelemaan, oppilaat tunnustavat.
– Täällä on porukassa varmaan parikin kiusaajaa. Ja jos tämän paneelin avulla edes joku otti opikseen ni hyvä. Ollaan onnistuttu, jos nyt on edes yksi kiusaaja vähemmän, sanoo Santeri.

 

Jokainen luokka oli tehnyt oman POSSE-taulun.

Jokainen luokka oli tehnyt oman POSSE-taulun. Parhaimman taulun kyhäsivät Timpan Lampaat eli 9.C.

 

Vastaa

  1. Hannu Penttinen sanoo:

    Hyvä KoKo!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy